Alle kaksi viikkoa kautta takana – SS: Veikkausliigassa kauden ensimmäiset potkut
Savon Sanomat kertoo, että Veikkausliigan hännänhuippuna oleva Kuopion Palloseura on purkanut päävalmentajansa Esa Pekosen sopimuksen. Kyseessä on suomalaisittain poikkeuksellisen nopeat potkut, sillä KuPS:n sarjakausi alkoi vasta 12 vuorokautta sitten 12.4.
Pekosta voimakkaasti tukeneen KuPS:n pääomistajan Ari Lahden mukaan käänteentekevä ottelu oli kauden ensimmäinen kotiottelu Jaroa vastaan, jonka KuPS hävisi maalein 1-4. Lisäksi KuPS on hävinnyt vieraissa HJK:lle ja SJK:lle.
– Joukkueen saamattomuus ja virheet pistivät kaikki seurassa miettimään tilannetta. Yleisö ja lehdet eivät erota valmentajia, mutta pitää yleisönkin reaktioita kuunnella, Lahti kommentoi Savon Sanomille.
KuPS on hävinnyt kauden kolme otteluaan yhteismaalierolla 2-9. Suomen Cupissa joukkue pudotti vieraskentällä Hongan maalein 3-0 ja eteni kahdeksan parhaan joukkoon.
52-vuotias Esa Pekonen oli ollut nykyisistä Veikkausliiga-valmentajista tehtävässään kolmanneksi pisimpään IFK Mariehamnin Pekka Lyyskin ja FC Interin Job Dragtsman jälkeen.
Pekosen johdolla KuPS sijoittui Veikkausliigan kakkoseksi kaudella 2010. Hän johdatti kuopiolaiset myös kolme kertaa peräkkäin Suomen Cupin finaaliin, josta joukkue kuitenkin poistui joka kerta tappio niskassaan. Eurokentillä Pekosen parhaaksi uroteoksi jäi israelilaisen Maccabi Netanyan pudottaminen jatkosta kesällä 2012.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista