Belgipeluri ei halua maan edustuspaidan juuri valinnutta ManU-lupausta MM-miehistöön
Kuva: Getty Images
Belgian jalkapalloliitto ilmoitti viikolla, että Manchester Unitedissa läpimurron tehnyt Adnan Januzaj on valinnut maan edustuspaidan omakseen.
Belgiassa syntynyt Januzaj olisi saanut edustaa myös Albaniaa, Turkkia, Serbiaa ja vielä toistaiseksi epävirallisissa maaotteluissa Kosovoa. Myös Englannin päävalmentaja Roy Hodgson väläytti Januzaj’n valitsemista Englannin maajoukkueeseen, mutta sen edustusoikeutta Januzaj’lla ei kuitenkaan ollut.
Evertonissa pelaava Belgian maajoukkuehyökkääjä Kevin Mirallas katsoo, ettei nuorukaista pitäisi valita vielä kesän MM-joukkueeseen.
– Hänen ylleen oli ladattu paljon paineita tehdä päätös ja on hienoa, että hän valitsi Belgian hyvänä pelaajana, Soccerway-sivusto siteerasi Mirallasia.
– Mutta mielestäni häntä ei pidä valita Brasiliaan. Ei olisi reilua jättää toista hyvää pelaaja pois sellaisen vuoksi, joka ei tunne muita Belgian ryhmästä. Ja fakta on, että hän ei ole pelannut paljoakaan viime aikoina ManU:ssa.
19-vuotias Januzaj on omimillaan hyökkävään laitapelaajan roolissa, mikä on hyvällä mallilla Belgialla.
– Emme ole puutteessa hyvistä pelaajista tuolla alueella. Hänen on vaikea tehdä läpimurtonsa maajoukkueessa. Hänen pitää vielä myös todistaa olevansa ykkösmies omassa roolissaan ManU:ssa. Mielestäni vuoden 2016 EM-kisat ovat hänelle realistisempi tavoite.
Mirallas ei tule pelaamaan Evertonin viimeisissä Valioliiga-peleissä loukkaantumisen vuoksi, mutta hänen odotetaan olevan kunnossa MM-kisoihin.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Lukas Hradecky pysäytti PSG:n tähdet!
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Näin José Mourinho kommentoi Lionel Messin maajoukkueuran päättymistä
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Virallista: Ilves lainaa Otto Tiitisen Englantiin
- Suomen Cup 2026: Ottelut, tulokset, televisiointi ja voittajat
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Suomen Cup -finaali 2026: Näin näet Inter–HJK-ottelun ilmaiseksi
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Näin José Mourinho kommentoi Lionel Messin maajoukkueuran päättymistä
- Suomen Cup -finaali 2026: Näin näet Inter–HJK-ottelun ilmaiseksi
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Huuhkajien valmentaja lähtee – huippupesti suurseurasta!