JJK:n ryhmä valmis kokeneen laitapakin hankinnan myötä – ”Johtajan ominaisuudet”
Kuva: Getty Images
JJK:n joukkue kaudelle 2014 on juuri saanut viimeisenkin silauksen kun kokenut makedonialaispuolustaja Bilal Velija liittyy Kettujen vahvuuteen täksi kaudeksi.
Pelaaja harjoitteli JJK:n mukana jo tammikuussa viikon verran ja oli mukana mm. Tammiturnauksessa kaatamassa liigajoukkue FF Jaroa.
31-vuotias pelimies jätti nopeasti hyvän ja äärimmäisen ammattimaisen vaikutelman valmennusjohtoon ja Bili täydentääkin erinomaisesti JJK:n joukkueen koostumusta.
– Hyvä, voimakas puolustaja joka osaa myös hyökätä, erittäin terävä ja taitava molemmilla jaloilla, JJK:n päävalmentaja Juha Pasoja kuvailee tuoreinta kettupeluria seuran kotisivuilla.
Rutiinia löytyy
Etenkin oikeana laitapuolustajana useimmin viilettävä Bili on kerännyt urallaan kokemusta aikaisemmin useamman eri maan liigoista pelaten mm. Norjan kovatasoisessa Adeccoligassa ja piipahtanut jo pidemmän aikaa sitten myös Suomessa pelaten yhden kauden Porissa. Kokemukset eri maiden sarjoista näkyvät miehen otteissa hyvällä tavalla. – Bili on viimeisen päälle ammattilainen ja varustettu hyvillä johtajanominaisuuksilla. Tämä oli selvää jo tammikuun testin aikana ja mielikuva on vain vahvistunut nyt kun saatiin äijä tänne takaisin pari päivää sitten, Pasoja summaa.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Antonio Conte vihjailee – paluu Italian päävalmentajaksi?
- Tässä on Chelsean uusi manageri – Lukas Hradeckyn ex-valmentaja puikkoihin
- Nyt puhuu Saksan valmentaja – kieltäytyi kommentoimasta Manuel Neuerin tilannetta
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Pornotähdeltä härski lupaus PSG-vahdille – totuus tuli vaimon suusta