Tiedätkö miksi Inter-kapteeni Henri Lehtosen lempinimi on Pänä?
Kuva: Juha Tamminen
Turkulaiset kotimaisen jalkapallon ystävät tuntevat laajasti FC Interin kapteenin Henri Lehtosen lempinimellä Pänä. Mutta mitä on nimen taustalla?
– Sillä on aika pitkä historia, Nappulaliigasta asti. Se lähti aikoinaan lempinimestä Pätkis, kun nuorempana tuli ennen peliä syötyä aika paljon Pätkis-patukoita, Lehtonen naurahtaa.
– Siitä se on pikkuhiljaa muokkautunut Pänäksi. Olin nappulana tosi pienikokoinen, ja jollain murteella pänä ilmeisesti tarkoittaa pätkää henkilöä, turkulaisessa kaupunginosajoukkueessa Aunelan Nappuloissa futiksen aloittanut Lehtonen kertaa.
Paluumuuttaja ”Masse” laulaa kopissa
Perusturkulainen Lehtonen sai täksi kaudeksi pukukoppiin tuttuja naamoja, kun Mika Ojala, Mathias Lindström ja Joni Aho palasivat sinimustaraitapaitaan. Mitä trio toi mukanaan uusvanhaan pukukoppiin? – Hyvää henkeä kaikki omalla tavallaan ja persoonallaan. Helpoin on tietysti puhua Lindströmistä, koska hän on sellainen suupaltti ja aikamoinen väriläiskä, joka hauskuuttaa päivästä toiseen. – Ojala on myös aikamoinen velikulta, hänellä on kaikenlaisia kivoja juttuja. Kiiko (Aho) taas on rauhallisempi, mutta tuo oman panoksensa hänkin koppiin. Voitko kertoa esimerkkejä ”Masse” Lindströmin hauskuutuksesta? – Sieltä tulee kaikennäköistä laulelua ja levotonta juttua, joka naurattaa joitain enemmän ja joitain vähemmän. Kaikkea en uskalla tässä paljastaa, eikä kaikki ehkä ole ihan lasten kuultavaa, Lehtonen nauraa. Pekka Mäntylä Twitter: @pjmantLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Suositaanko Cristiano Ronaldon seuraa? – tähtitoppari raivostui
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Keskiviikko tuotti pienoisen pettymyksen FC Interille ja HJK:lle
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Haastattelu: Urho Nissilä jäämässä ensi kaudeksi Unkariin
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa