Saame isännöi MM-kisoja – mukana entinen HIFK-peluri
Kuva: Juha Tamminen
Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n ulkopuolisten jalkapallojoukkueiden kattojärjestö ConIFA järjestää kesäkuun alussa virallisen MM-turnauksen FIFA:n ulkopuolisille joukkueille. Kyseessä on kutsuturnaus, johon osallistuu 12 joukkuetta.
Turnaukseen saapuvat joukkueet ovat Saame, Kurdistan, Padania, Sansibar, Assyria, Vuoristo-Karabah, Occitania, Quebec, Abhasia, Darfur, Ellan Vannin (Man-saari) ja Tamil Eelam. Joukkueet on jaettu neljään kolmen joukkueen lohkoon.
Yksinkertaisen alkusarjan jälkeen pelataan puolivälierät, joihin selviää jokaisen lohkon kaksi parasta joukkuetta. Turnaus huipentuu sunnuntaina 8.6. pelattavaan finaaliin.
Saame turnausisäntänä
Kaikki ottelut pelataan Östersundissa Jämtkraft Arenalla, jonka katsojakapasiteetti on yli 6000 katsojaa. Samanaikaisesti turnauksen kanssa järjestetään myös Saepmi Welcomes!-festivaali, joka tuo esiin osallistuvien joukkueiden kotialueen kulttuuria. Turnauksen lähettiläänä Suomessa toimii kosovolaistaustainen Suomen A-maajoukkuepelaaja Perparim Hetemaj. Turnauksen isäntänä toimii Saamen maajoukkue, jonka pelaajat on koottu pääasiassa Norjan ja Ruotsin sarjoissa pelaavista saamelaistaustaisista pelaajista. Tunnetuimmat alustavaan joukkueeseen nimetyt pelaajat lienevät Norjan pääsarjan Vålerengaa edustava Ruben Kristiansen sekä ykkösdivisioonan Tromssassa pelaavat Hans Nordby ja Magnus Andersen. Tämän lisäksi joukkueeseen on valittu myös suomalainen Jirijoonas Kanth, joka edustaa seuratasolla Kakkosen Someron Voimaa. Mies on pelannut aiemmin Ykköstä sekä Atlantiksessa että HIFK:ssa.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Haastattelu: Näin Jacob Friis kommentoi valtavaa MM-uudistusta
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Katso: Jacob Friis nimesi Huuhkajat seuraaviin otteluihin
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa