Trilleriä pukkaa – Kreikka rimaa hipoen jatkoajalle superyllättäjää vastaan
Kuva: Getty Images
MM-kisojen alkulohkonsa ennen Italiaa, Englantia ja Uruguayta voittanut Costa Rica oli erittäin lähellä jatkaa yllätyksiään. Joukkue oli jo minuuttien päässä Kreikka-voitosta, mutta Euroopan mestarit vuosimallia 2004 nousivat rinnalle viime hetkillä ja ottelussa edetään jatkoajalle.
Kreikka lähtee jatkoajalle etulyöntiasemasta, sillä Costa Rican Oscar Duarte joutui ulosajetuksi 66. minuutilla toisen varoituksensa myötä.
Costa Rican oli vienyt johtoon Bryan Ruiz 52. minuutilla. Löysä, mutta tarkka veto suoraan syötöstä rangaistusalueen rajalta meni alakulmaan ohi hölmistyneen kreikkalaisvahdin, joka ei ehtinyt nähdä vedon lähtemistä omien pelaajiensa takaa.
Kreikan tasoitus syntyi varsinaisen peliajan jo päätyttyä. Theofanis Gekas ampui pallon maalia kohti puolustajan jaloista. Maalivahti torjui eteensä, mistä Sokratis ampui pelivälineen verkon perukoille.
Kreikka oli viedä jo voiton lisäajan kolmannella minuutilla, mutta Costa Rica -vahti Keylor Navas torjui Kostas Mitrogloun puskun yli.
Kreikka lähempänä maalintekoa avausjaksolla
Kreikalla oli jo tuhannen taalan paikka avausjakson lopulla Vasemman laidan puolustaja Jose Holebas oli noussut laidaltaan ylös lähettäen upean keskityspallon poikittain Dimitrios Salpingidisille, joka karkasi vartijoiltaan takatolpalla. Oikea laituri sai vielä suoraan ilmasta hyvän ohjauksen, mutta hyvin peittämään tullut Navas piti tilanteen nollissa mahtavalla jalkatorjunnalla.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen