Hollannin päävalmentajan bluffi paljastui – katso pronssiottelun avaukset!
Kuva: Getty Images
Hollanti ja Brasilia ovat nimenneet avauskokoonpanonsa MM-kisojen pronssiotteluun.
Hollannin päävalmentaja Louis van Gaal vähätteli ennen kamppailua ottelua ja koki jopa ettei pronssipelejä kannattaisi pelata. Vahvistamattomissa huhuissa ennen pronssipeliä puhuttiin, että Hollanti peluuttaisi vähän tai ei ollenkaan turnauksessa vielä esiintyneitä miehiä, mutta mitä vielä: avaus onkin ykkösluokkaa.
Ainoa muutos rankkareilla maalittoman ottelun jälkeen hävittyyn välierään on Jordy Clasien nouseminen avaukseen keskikentän puolustavalle paikalle Nigel de Jongin tilalle. Muu kokoonpano hyökkäyksen tähtinimiin saakka on samassa muodossa kuin aiemmin.
Brasilian avaukseen edellisestä pelistä merkittävin muutos on kapteenin Thiago Silvan palaaminen kokoonpanoon pelikieltonsa jälkeen. Muita muutoksia 1-7-välierätappiosta on reilusti, sillä avaukseen nousevat edellispelistä poiketen myös Maxwell, Paulinho, Ramires, Willian ja Jo.
Pronssiottelu joukkueiden välillä alkaa klo 23 lauantaina.
Hollannin avaus:
Brasilian avaus:
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?