”Hollannissa ollaan ylpeitä joukkueesta”
Kuva: Getty Images
Hollanti nappasi lauantai-iltana pronssimitalin kaadettuaan Brasilian vakuuttavasti 3-0. Hollannin päävalmentaja Louis van Gaal pohti ennen peliä ottelun mielekkyyttä, mutta Hollannissa ihmiset ainakin ottivat pronssin ilolla vastaan.
Ajaxissa pelaava Niklas Moisander kertoo, että pronssimitali sai aikaan juhlatunnelman Hollannissa.
– Pronssi otettiin ihmisten keskuudessa tosi hyvin vastaan ja kaikki olivat tosi ylpeitä pelaajista, valmentajista ja koko joukkueesta. Kisat menivät Hollannin osalta aika nappiin, kun mietitään mitkä ennakko-odotukset olivat. Tietenkin finaalipaikkakin oli lähellä, mutta ihmiset olivat hirveän ylpeitä pronssistakin.
Hollanti yllätti kisoissa monet eikä sen odotettu taistelevan mestaruudesta. Joukkueen alakerta oli varsin kokematon ja sen ennakoitiin koituvan joukkueen kohtaloksi. Toisin kuitenkin kävi.
– Hollannissa on menossa tietynlainen sukupolvenvaihdos, vaikka kokeneita pelaajia mukana olikin. Paljon oli epäilyksiä erityisesti puolustuksen suuntaan, kun siellä oli nuoria pelaajia, mutta he näyttivät epäilijöille ja kysyntää varmasti riittää. Odotettavissa on hienoja siirtoja. Kahden ja neljän vuoden päästä Hollanti tulee olemaan tosi vahva, kun nämä kokeneetkin jatkavat vielä. Tietyllä tapaa nämä kisat olivat Hollannille uusi alku, Moisander pohtii.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Jari Litmanen: jättiyllätys!
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen