MM-kisojen yllätysjoukkueen avainpelaaja saa tilaisuuden läpimurtoon Valioliiga-jätin riveissä
Kuva: Getty Images
MM-kisojen yllätysjoukkueen Costa Rican hyökkäyksessä erinomaista turnausta pelaava Joel Campbell on saamassa mahdollisuuden murtautua Arsenalin miehistöön ensi kaudeksi.
Pelaaja liittyy tykkimiesten vahvuyteen heinä-elokuun vaiheessa, kertoo BBC Sportin toimittaja David Ornstein Twitter-tilinsä välityksellä.
Pelaaja on ollut seuran omistuksessa jo kolme kautta, mutta sai vasta työluvan viime kesänä. Hän on pelannut kaikki kaudet lainalla ulkomailla.
Viime kausi sujui vahvisti Kreikan suurseuroihin kuuluvassa Olympiakosissa. Tähtihetkenä oli maalin tekeminen Mestarien liigan pudotuspeleissä ManU:n verkkoon vaikka joukkue putosikin lopulta jatkosta.
Costa Rica on edennyt turnauksessa jo kahdeksan parhaan joukkoon ja kohtaa puolivälierässään Hollannin. Campbellin näyttävin ottelu oli alkulohkon 3-1-voitto Uruguaysta, missä mies teki maalin ja tarjoili toiseen upean läpisyötön.
Hän myös onnistui omassa rankkarissaan neljäntenä vetäjän, kun Kreikka kaatoi neljännesvälierän rankkarikisassa. Kaikkiaan 22-vuotias taituri on tehnyt valtavan työmäärän, kun Costa Rica on lähtenyt jokaiseen otteluun yhden kärkimiehen taktiikalla ja Campbell on aloittanut jokaisen ottelun.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Joni Kauko kertoi miksi palasi Intiaan
- Jalkapalloon uusia sääntömuutoksia – ajanpeluu halutaan kitkeä, VAR:lle lisää tehtäviä
- Åland: IFK Mariehamn on tekemässä sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa: ”Kaikki viittaa siihen”
- Expressen: Otso Liimatan siirto on viimeistelyä vaille varma
- Tunkeutuja kävi käsiksi Lionel Messiin
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- Expressen: Otso Liimatan siirto on viimeistelyä vaille varma
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- Jalkapalloon uusia sääntömuutoksia – ajanpeluu halutaan kitkeä, VAR:lle lisää tehtäviä
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tunkeutuja kävi käsiksi Lionel Messiin
- Åland: IFK Mariehamn on tekemässä sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa: ”Kaikki viittaa siihen”
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa