Sami Hyypiän seura osoitti selkärankaa: ”Erikoistilanteet tärkeä osa peliä”
Kuva: Getty Images
Sami Hyypiän luotsaama Championshipissa pelaava Brighton osoitti selkärankaa nousemalla kahden maalin takaa 2-2-tasapeliin Charltonia vastaan lauantaina.
Brighton on noussut sarjassa jo keskikastiin viiden kierroksen jälkeen, kun kahta tappiota seurasi kaksi voittoa ja nyt tasapeli. Charlton ei ole hävinnyt otteluakaan ja on kuudentena.
Ottelun molemmista Brighton-maaleista vastasi 22-vuotias toppari Lewis Dunk, seuran oma kasvatti. Jälkimmäinen syntyi aivan viime hetkillä jolloin myös maalivahti David Stockdale oli nostettu erikoistilanteeseen mukaan hämmentämään.
– Olen iloinen Dunkyn puolesta, molemmat maalit oli hyviä puskuja, Hyypiä kertasi seuransa kotisivuilla.
– Hän on pelannut erinomaisesti viime aikoina ja maalintekijän tilastoon pääsy on hyvä bonus. On mahtavaa, että meiltä löytyy maalintekovoimaa erikoistilanteisiin; ne ovat tärkeä osa peliä.
Dunkilla kaikki eväät huipulle
Hyypiä kertoo, että ei ollut kuullut alkukauden komeetastaan juurikaan ennen saapumistaan. – Katsoin toki muutamia viime kauden pelejä ja näin, että hän on lupaava toppari. Sain hänestä hyvän kuvan eikä hän tuottanut pettymystä. – Jos hän pystyy pitämään keskittymisensä ja jatkamaan samalla tasolla koko kauden, kehittyy hän ja pystyy saavuttamaan hyviä asioita urallaan. Hänellä on kaikki ominaisuudet, mitä hyvältä topparilta vaaditaan, samaa paikkaa urallaan pelannut Hyypiä summailee.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Pikkuhuuhkajista tuttu Dario Naamo valittiin Irakin alustavaan MM-kisajoukkueeseen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolla edessä kauden isoin peli – Filippo Inzaghi: ”Tarvitsemme todellisen ihmeen”
- Portugalin fanit toivoivat yhtä hyökkääjää MM-kisoihin – miksi näin ei käynyt?
- Onko Neymarin paikka MM-kisoissa? Suosittu verkkosivusto latasi tylyn mielipiteensä
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Jalkapallon MM-kisat 2026: Joukkueet ja pelaajat
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- Jani Honkavaara pettyi Djurgårdenin suoritukseen: ”Se on vastuullani”
- Lehti: Ville Koski siirtymässä pysyvästi Alavésiin
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- Portugalin fanit toivoivat yhtä hyökkääjää MM-kisoihin – miksi näin ei käynyt?
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- Ronald Koeman junior pisti isäänsä paremmaksi – maalivahti teki maalin
- Onko Neymarin paikka MM-kisoissa? Suosittu verkkosivusto latasi tylyn mielipiteensä
- Lehti: Ville Koski siirtymässä pysyvästi Alavésiin
- Jani Honkavaara pettyi Djurgårdenin suoritukseen: ”Se on vastuullani”
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- Suomi on yksi jalkapallon isoista vientimaista – MM-kisaisäntä jää taakse