Viikingeille kaksi kovaa menetystä – ”Emme ole luovuttaneet”
Kuva: Juha Tamminen
FC Viikinkien hyökkääjä Fidan Seferi ja keskikenttäpelaaja Kosta Manev jatkavat uusien haasteiden parissa.
Seferi jatkaa loppukauden saman sarjatason PK-35 Vantaan kanssa. Kosta Manev pelailee puolestaan jatkossa veikkausliigaseura Hongan joukkueessa.
– Sarjataulukossa tilanne on tukala, mutta emme todellakaan ole vielä luovuttaneet taistelua. Vaikka nyt muutama pelaaja on siirtynyt pois, on meillä edelleen laadukas joukkue, jolla pystymme nousemaan viivan päälle, Viikinkien taustoista Joonas Sarelius kertoo seuran verkkosivuilla.
– Samalla kuitenkin käännämme jo katseita ensi kauteen, on sarjatasona sitten Ykkönen tai Kakkonen. Siirrot auttavat meidän talouspuolta loppukauden osalta ja samalla nuoret pelaajamme saavat enemmän vastuuta ja hyvää kokemusta loppukauden aikana.
Ennen Seferiä ja Manevia siirtyi jo Jesse Ahonen Veikkausliigassa pelaavan RoPS:n riveihin. Laitapelaaja Juri Kinnunen on puolestaan tällä hetkellä TPS:n testissä. Viikingeissä lainalla ollut Patrick Bantamoi on puolestaan siirtymässä Ahosen tavoin RoPS:n riveihin.
Viikingit saa torstaina pelattavaan kotiotteluun Jippoa vastaan mukaan Mahdi Alin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Graham Potter paljasti viestinsä Ruotsin pelaajille MM-putoamisen jälkeen: ”Vaikka he eivät haluaisi sitä kuulla…”
- Meksiko 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – peli alkoi tunnin myöhässä
- Ronald Koeman jättää Hollannin päävalmentajan pestin
- Kylian Mbappé ja Ranska tekivät selvää jälkeä Ruotsista MM-kisoissa
- Erling Haaland laukoi Norjan MM-neljännesvälieriin – seuraavaksi luvassa valtava haaste
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Suomen Cupin ensimmäinen finalisti selvillä
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Taas siirtouutisia Seinäjoelta – SJK myy toisenkin pelaajansa
- Virallista: Tatu Varmanen löysi uuden työnantajan – palaa tuttuun seuraan
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- LIVESEURANTA: Brasilia neljännesvälieriin!
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- Neymar käskettiin takaisin lämmittelemästä – näin Carlo Ancelotti kommentoi
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”
- Yle: Maalitykki palaa KuPSiin
- Taas siirtouutisia Seinäjoelta – SJK myy toisenkin pelaajansa
- Saksan MM-pettymys käynnisti päävalmentajahuhut – Jürgen Kloppilta suora vastaus