ManU:n entinen kovanaama paljastaa: ”Puskin Peter Schmeichelia”
Kuva: Getty Images
Menestykkäästi ManU:n kapteenina toiminut Roy Keane on kertonut elämäkerrassaan ottaneensa rajusti yhteen toisen seuralegendan Peter Schmeichelin kanssa aikoinaan.
Keanen, joka toimii nykyään Aston Villan apulaismanagerina, mukaan tanskalaisvahti sai silmänsä mustaksi tappelussa Hong Kongissa kesällä vuonna 1998 seuran harjoituskiertueen yhteydessä.
– Hän kertoi minulle: ”Olen saanut sinusta tarpeekseni. On aika pistää asiat järjestykseen”. Sanoin: ”Selvä”, ja sitten tappelimme, Keane kertoo The Second Half –kirjassaan Daily Mirrorin mukaan. Schmeichel menestyi myös maajoukkueessa, kun Tanska juhli EM-kultaa vuonna 1992.
– Se tuntui 10 minuutilta ja aiheutti paljon melua – Peter on iso kaveri. Hän oli tarttunut minuun, jolloin puskin häntä.
Manageri Sir Alex Ferguson ei ollut tyytyväinen, koska tappelulla oli herätetty matkalla mukana ollut ex-huippu Sir Bobby Charlton.
– Sir Alex sanoi, että olimme häpeäksi seuralle ja olimme herättänet Bobby Charltonin, joka oli tullut katsomaan mistä on kyse. Peter otti tappelusta vastuun, mikä oli hyvä asia. Kunnioitan häntä siitä.
Miehet pelasivat yhdessä ManU:ssa kuusi vuotta ja olivat voittamassa mm. kuuluisaa triplaa yhdessä keväällä 1999.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisojen ennakko, lohko K: Cristiano Ronaldon viimeinen yritys
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugali MM-kenraalissa kävi
- TOP 5: MM-kisojen mestarisuosikit ovat tässä!
- MM-kisojen ennakko, lohko J: Argentiina kohtaa Mazadonan ja Jordanian Messin
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä
- Lehti: Palermo suunnittelee hankkivansa Jesse Joroselle kovan kilpailijan
- Hugo Kedon ja Kai Meriluodon IFK Värnamo vaikeuksissa – alkukausi mennyt täysin penkin alle
- MM-kisojen ennakko, lohko I: Euroopan pelätyimmät hyökkääjät vastakkain huippulohkossa
- Roberto Martínez: Portugali tarvitsee edelleen Cristiano Ronaldoa
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!
- Lehti: Palermo suunnittelee hankkivansa Jesse Joroselle kovan kilpailijan
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä
- Jalkapallon MM-kisat 11.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- MM-kisojen ennakko, lohko I: Euroopan pelätyimmät hyökkääjät vastakkain huippulohkossa
- Lähde: Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjaan
- MM-kisojen ennakko, lohko H: Mestarisuosikki ja uinuva jättiläinen
- TOP 5: Näitä maita ei sovi unohtaa – MM-kisojen viisi mustaa hevosta
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta
- Lionel Messi todisti olevansa valmis MM-kisoihin