Neljä pelaajaa jättää SJK:n
Veikkausliigassa upeasti hopean ottaneen Seinäjoen Jalkapallokerhon pelaajisto aloitti hyvin ansaitun loman ja samalla jätetään muutamat haikeat hyvästit, kun Matti Lähitie, Justin Moose, Gert Kams ja Ville Viljala jättävät seuran.
Puolustaja Lähitie oli nostamassa SJK:ta jo Kakkosesta Ykköseen kauden 2011 päätteeksi, sekä Ykkösestä Veikkausliigaan 2013. Tällä kaudella hän oli mukana kymmenessä ottelussa. Lähitiestä tuli juuri tuore isä ja jatkossa hän jatkanee uraansa muualla valmennustehtävien parissa.
Virolainen laitapelaaja Kams ja yhdysvaltalainen keskikenttäpelaaja Moose, olivat molemmat tärkeässä roolissa nostamassa SJK:ta Ykkösestä Veikkausliigaan kaudella 2013. Tällä kaudella Moose pelasi yli 30:ssä ottelussa, tehden niissä neljä maalia ja syöttäen kuusi. Hänet valittiin Veikkausliigan kuukauden tähdistöjoukkueeseen heinäkuussa.
Moose ja Kams palaavat kotikonnuilleen
Kams oli tällä kaudella mukana 29:ssä ottelussa, onnistuen maalinteossa kolmasti ja syöttöjä kertyi yhteensä neljä. Sekä Moose että Kams jatkaa peliuraansa kotimaassaan. Vielä juniori-ikäinen maalivahti Viljala, tuli tälle kaudelle mukaan Jyväskylän JJK:sta ja peliaikaa tuli A-nuorten lisäksi Kerho 07:n paidassa Kakkosessa. Loppukaudesta Viljala vuokrattiin FF Jaroon, missä peliaikaa ei kuitenkaan kertynyt.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin