Riku Riski Huuhkajien hyökkääjätilanteesta: ”Kilpailua on koko ajan, ei vain nyt”
Kuva: Juha Tamminen
Jalkapallomaajoukkueen hyökkääjät Riku Riski ja Kasper Hämäläinen taistelevat Kreikka-ottelun alla tiukasti avauskokoonpanon paikasta. Hyökkääjät ovat lisäksi hyviä tuttuja jo juniorivuosilta.
– Ei se oikeastaan muuta mitään. Olemme kaikki hyviä kavereita ja tunnemme toisemme. Olemme tulleet tänne tekemään parhaamme joukkueen eteen. Se on pääasia. Ei tuota asiaa mieti. Olemme toki ”Kapen” kanssa paljon jutuissa ja puhumme pelillisistä asioista paljon kentän ulkopuolella, pohtii Riski ottelun alla.
Riski on pommittanut tällä kaudella Norjan pääsarjassa seitsemän maalia Rosenborgin paidassa, ja viime viikonloppuna suomalaishyökkääjistä Joel Pohjanpalo, Teemu Pukki ja Hämäläinen onnistuivat omissa sarjoissaan. Riski teki puolestaan Suomen kaksi ensimmäistä maalia Färsaaria vastaan, eli kilpailutilanne on kova.
– Kilpailua pitää olla ja sitä todellakin on. Kyse ei ole siitä, että kilpailua olisi vain nyt, kun kaverit ovat tehneet maaleja, valottaa Riski.
Riku Riskin pidempi Piinapenkki-erikoishaastattelu SuomiFutis-sivustolla lähempänä Suomi-Kreikka –ottelua.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos