Romanialla vaikeuksia löytää uutta päävalmentajaa – tuttu ratkaisu tulossa
Kuva: Getty Images
Huuhkajat pari viikkoa sitten tylysti kaatanut Romania on näillä näkymin palkkaamassa päävalmentajakseen tutun nimen, kertoo Reuters. Pesti vapautui, kun Victor Piturca päätti Suomi-pelin jälkeen lähteä tienaamaan Saudi-Arabiaan.
Sen jälkeen Romania on yrittänyt jo kahta nimeä, mutta Shahtar Donetsk ei halunnut päästää Mircea Lucescua osa-aikaiseksi maajoukkuekoutsiksi, eikä maajoukkuelegenda Dorinel Munteanu halunnut jättää pestiään Azerbaidzhanissa.
Niinpä Romania on Reutersin mukaan päätymässä tuttuun vaihtoehtoon eli Anghel Jordanescuun.
64-vuotias Jordanescu on luotsannut maajoukkuetta kahteen otteeseen aiemminkin. Hän vei kotimaansa MM-kisoihin 1994 ja 1998 sekä EM-kisoihin 1996.
Hän valmensi joukkuetta lisäksi vuosina 2002-2004 ja on Romanian moninkertainen mestari Steua Bukarestin koutsina. Politiikkaan sittemmin siirtynyt Jordanescu ei ole kuitenkaan valmentanut missään vuoden 2007 jälkeen.
Seitsemän pisteen Romania kohtaa täyden yhdeksän pisteen Pohjois-Irlannin Huuhkajien lohkon kärkikamppailussa 14. marraskuuta. Suomi vierailee tuolloin Unkarissa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilves iskuasemista toiseen osaotteluun – näin kävi Islannissa
- Joonas Rantanen uskoo HJK:n olevan oikealla tiellä – ”Voimme rakentaa jotain”
- HJK:lle murskavoitto eurokentillä!
- Italia yrittää melkoista kaappausta: Carlo Ancelotti maajoukkueen päävalmentajaksi?
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Norjalta yllätysveto MM-kisojen jälkeen – Donald Trumpin toiminnasta valitus
- Tuomareilta erityiskohtelua? Thomas Müller latasi rajun väitteen Lionel Messistä
- Ilves julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- Haastattelu: Tomas Galvez kertoi miksi valitsi Go Ahead Eaglesin uudeksi seurakseen
- Jalkapallon EM-kisat 2028: Karsinnat, joukkueet, tv, stadionit
- Lähde: HJK hankkimassa Liverpoolin U21-joukkueen kapteenin
- Luka Smyth jättämässä VPS:n – maalitykki siirtyy Englannin kentille
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- Tuomareilta erityiskohtelua? Thomas Müller latasi rajun väitteen Lionel Messistä
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Haastattelu: Tomas Galvez kertoi miksi valitsi Go Ahead Eaglesin uudeksi seurakseen