Ilves jatkoi runkopelurin sopimusta
Kuva: Juha Tamminen
Ilves ja Jaakko Juuti ,27, ovat sopineet option lunastamisesta kaudelle 2015.
Juuti siirtyi Ilveksen riveihin kaudelle 2012. Tuosta hetkestä lähtien peluri on kuulunut joukkueen runkopelaajiin. Viime kaudella laituri viimeisteli Ilveksessä toiseksi eniten maaleja.
Täysosumia kertyi 21 ottelussa kuusi kappaletta. Armottomana taistelijana tunnettu Juuti on tärkeä palanen Ilveksen tulevan kauden joukkueen rakentamisessa.
– Olen viihtynyt Tampereella ja Ilveksessä erittäin hyvin. Viime kaudella pikkuvaivat häiritsivät omaa kauttani, joten ensi kaudella tavoite on pysyä kunnossa ja sitä kautta auttaa joukkuetta menestymään. Tavoitehan ei ole muuta kuin nousu Liigaan, joka jäi tällä kaudella saavuttamatta. Innolla ja mielenkiinnolla odotan ensi kautta ja Keken aikaa, Juuti kommentoi Ilveksen kotisivuilla.
Hyvä runko jo kasassa
Ilveksen joukkueen rakentaminen on todella hyvässä vauhdissa. Tällä hetkellä kasassa on 12 pelaajasopimusta. Joukkue julkistaa lähipäivinä lisää pelaajasopimuksia. Sopimuspelaajat: Mika Hilander, Gustav Långbacka, Antti Kuusinen, Antti Hynynen, Topias Järvelä, Tatu Miettunen, Tomi Petrescu, Lauri Ala-Myllymäki, Ibrahim Köse, Mika Lahtinen, Henri Malundama ja Jaakko Juuti.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa