Seurojen vihamielisyydet johtivat karmeaan tekoon – alasarjapelaaja murhattiin!

Argentiinalainen jalkapalloilija Franco Nieto, 33, on kuollut päähän tulleen iskun seurauksena sunnuntaina ottelunsa jälkeen.
Huligaanit hyökkäsivät Tiro Federal -joukkueen kapteenin Nieton kimppuun Chacarita Juniorsia vastaan pelatun derbyottelun jälkeen. Joukkueet ovat Aimogastan kaupungista Pohjois-Argentiinasta ja pelaavat kolmannella sarjatasolla.
Joukkueiden välinen ottelu oli keskeytetty 15 minuuttia ennen täyttä peliaikaa kun tuomari oli ajanut kahdeksan pelaajaa ulos tappeluiden seurauksena.
Jalkapalloväkivalta suuri ongelma maassa
Nieton serkku on avannut kuolemaan johtaneita tapahtumia. Hänen mukaansa kolme henkilöä ympäröi miehen tämän ollessa matkalla autolleen, missä häntä odottivat vaimo ja juuri syntynyt vauvansa.
Miehet potkivat ja löivät Nietoa ja yksi iski miehen tajuttomaksi kivellä. Nietoa operoitiin sairaalassa tiistaina, mutta kuoli keskiviikkona. Kolme tappelun aloittanutta miestä on otettu Poliisin huomaan.
Jalkapalloväkivalta on suurin ongelma Argentiinassa ja sen seurauksena kuolleiden lukumäärä on kolminkertaistunut vuonna 2014.
Kuluvan vuoden aikana jo 15 ihmistä on kuollut Argentiinassa jalkapallosta seuranneen väkivallan vuoksi.
RIP
Lähde: BBC.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”
- PSG Mestarien liigan finaaliin – espanjalaistähdeltä näyttävä suoritus
- Donald Trumpilta Venäjä-ehdotus FIFA:n Gianni Infantinolle: ”Se voisi olla kannustin”
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Suomen Cupissa yllätystulos! Veikkausliigaseura laulukuoroon
- Katso: Toni Koskelan Kalmar pelaa vahvaa alkukautta – Anthony Olusanya iski maalin
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”
- Donald Trumpilta Venäjä-ehdotus FIFA:n Gianni Infantinolle: ”Se voisi olla kannustin”