TPS-ikoni ensi kertaa verivihollisen nutussa keskiviikkona
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliiga-seura FC Inter aloittaa harjoituskauden 2015 ylihuomenna keskiviikkona ja mukana on tietenkin mielenkiintoiset uudet kasvot.
Pienen kohun saattelemana TPS:n ikoniksikin jo noussut Jukka Lehtovaara, 26, teki syksyllä paikalliskilpailijan kanssa sopimuksen palloseuran pudotessa sarjatasoa alemmaksi. Maalivahti debytoi liigatasolla TPS:ssä jo vuonna 2006 ja ehti nousta jo eräänlaisen ikonin asemaan.
Lehtovaaran siirto herätti närää TPS-kannattajissa, mutta mies halusi jatkaa liigatasolla ja mahdollisuuden auetessa kotikaupungissa oli valinta uudeksi osoitteeksi selvä.
Uusi mies ryhmässä on myös hyökkääjä Vahid Hambo, joka palasi kesken viime kauden Suomeen ja Ykkösen Ilvekseen parin vuoden Italian pestin jälkeen.
19-vuotias ikäluokkansa poikamaajoukkuepelaaja edusti vuosina 2012-2014 Serie A -seura Sampdorian nuorten joukkuetta.
Pelaajat ovat harjoitelleet joulukuun ajan henkilökohtaisten ohjelmien mukaan, mutta keskiviikkona on edessä paluu arkeen, eli joukkueharjoitusten pariin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Argentiinalle hyviä uutisia maalivahtirintamalta
- Ghanan Thomas Parteylta evätty pääsy Kanadaan – ei pelaa avausottelussa
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Paul Pogba: Ranskalla parempi MM-joukkue kuin kultavuonna 2018
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset