Tuore Aston Villa -manageri viittaa kintaalla kritiikille: ”Kokemus on yliarvostettua”
Kuva: Getty Images
Aston Villa nimesi viime viikon lopussa uudeksi managerikseen Tim Sherwoodin, jonka kokemus tällä tasolla on vain reilun puolen pesti Tottenhamissa viime kaudella.
Sherwood nostettiin kesken kauden 2013-2014 manageriksi teknisen johtajan paikalta Tottenhamissa, kun Andre Villas-Boasille annettiin kenkää.
Sherwoodin on katsottu olevan liian kokematon managerina johtamaan seuraa, joka uhkaa pudota. Entinen huippufutari on itse tietenkin eri mieltä asiasta.
– Mielestäni kokemus on yliarvostettua, jos olen rehellinen. Maailmassa on useita kokeneita, mutta heikkoja managereita. Toki löytyy myös kokeneita ja hyviä managereita, Sherwood kommentoi ESPN:lle.
– Minulla on tapani toimia ja se oli menestyksekäs, vaikkakin aikani Tottenhamissa [managerina] jäi lyhyeksi. Menestyin kuitenkin siinä seurassa niin kehitystehtävissä sekä edustusjoukkueen managerina.
Tottenhamissa vahvat näytöt taustatehtävistä
Sherwood oli Tottenhamissa vuodesta 2008 ensin apuvalmentajana, sitten teknisenä johtajana, jonka vastuulle kuului seuran alle 21-vuotiaiden ryhmä, ja lopulta siis myös managerina. Aston Villa on Valioliigassa kolmanneksi viimeinen eli yksi putoajien paikoilla olevista pelaajista. Englannin cupissa joukkue sentään raivasi tiensä jo kahdeksan parhaan joukkoon viikonlopun Leicester-voittonsa myötä.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”