Suomen Kakkosessa pelaa ensi kaudella 68-vuotias maalivahti – Sky Sports kiinnostui!
Kuva: Juha Tamminen
– Sehän se yksi syy varmaan onkin, kun ei ole koskaan loukkaantunut, maalivahti Olavi Paavilainen, 68, miettii pitkän uransa salaisuutta.
Paavilaiseen eivät päde ikäihmisten liikuntasuositukset, sillä hän pelailee futista noin seitsemän kertaa viikossa. Kaikista hämmentävin fakta on kuitenkin miehen sarjataso: ensi kaudella Paavilainen torjuu Kakkosessa eli Suomen kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla.
FC Kiffen on Paavilaisen ryhmä. Viime kaudella hän oli nostamassa joukkuetta Kolmosesta sarjaporrasta ylöspäin. Pelejä kertyi mittariin vain yksi, mutta monessa koitoksessa Paavilainen oli penkillä valmiina tarvittaessa tuuraamaan.
– Ensi kaudella olen yksi neljästä maalivahdista. Saattaa olla, että jonkun kerran pääsee penkille ja pelaamaaankin jos tilanne sen sallii, Paavilainen sanoo SuomiFutis-sivustolle.
– Se on ollut rooli tässä jo pidemmän aikaa. Olen siinä kunnossa, että pystyn koska tahansa menemään peliin mukaan.
Iän myötä palautuminen hidastuu. Miten se mahtaa onnistua 68-vuotiaalta?
– Viime viikon juoksuharjoituksissa menimme puolitoista tuntia. Kaverit olivat aika puhki siinä. Minä sanoin, että tunnin päästä voisin tehdä saman jutun uudelleen.
Nopea palautuminen on hyvän vuosikymmeniä kestäneen harjoittelun aikaansaannosta:
– Tätä olen tehnyt 55 vuotta, Paavilainen kertaa.
Sky Sports kiinnostui miehestä
Paavilainen oli sunnuntaina pelaamassa fanimaaottelussa Suomen maalilla tuttuun tapaan. Vastus oli tosin tällä kertaa tavallista kovempaa luokkaa, sillä vastapuolella pelasi paikallisten sankari, Valioliiga-konkari Keith Gillespie (lue lisää). Välillä näytti tosin siltä kuin Paavilainen olisi show´n pääosassa Gillespie´n sijaan. Uskomatonta, aivan käsittämätöntä pelikentällä ja sen laidalla toistettiin moneen otteeseen ikänestorista puhuttaessa. Jopa jättimäinen urheilutelevisiokanava Sky Sports halusi haastatella suomalaista fanimaaottelun tauolla. Sky Sports kysyi Paavilaiselta pari simppeliä kysymystä, minkä jälkeen oli vuorossa pilkkuhaaste Gillespie´n kanssa. – Kaveri on ilmiömäinen! On uskomatonta, että sen ikäinen kaveri jaksaa vielä pelata ja pitää noin hyvää huolta itsestään. Hän torjui uskomattomasti ja oli torjua pilkkuni, Gillespie hämmästeli myöhemmin SuomiFutikselle. – On hieno saavutus, että hän pelaa Suomessa Kakkosessa, Gillespie, 40, kehaisi. Paavilainen rikkoi viime kaudella sarjan ikäennätyksen esiintyessään Kolmosessa, ja ensi kaudella teräspappa tehnee saman tempun Kakkosessa. Sunnuntaisten torjuntojen jälkeen ”Ollia” on vaikea syrjäyttää myöskään Huuhkajien fanijoukkueen ykkösmaalivahtin paikalta. Jaakko Käyhkö, Belfast Twitter: @JaakkoKayhkoLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilves iskuasemista toiseen osaotteluun – näin kävi Islannissa
- Joonas Rantanen uskoo HJK:n olevan oikealla tiellä – ”Voimme rakentaa jotain”
- HJK:lle murskavoitto eurokentillä!
- Italia yrittää melkoista kaappausta: Carlo Ancelotti maajoukkueen päävalmentajaksi?
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Norjalta yllätysveto MM-kisojen jälkeen – Donald Trumpin toiminnasta valitus
- Tuomareilta erityiskohtelua? Thomas Müller latasi rajun väitteen Lionel Messistä
- Ilves julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- Haastattelu: Tomas Galvez kertoi miksi valitsi Go Ahead Eaglesin uudeksi seurakseen
- Jalkapallon EM-kisat 2028: Karsinnat, joukkueet, tv, stadionit
- Lähde: HJK hankkimassa Liverpoolin U21-joukkueen kapteenin
- Luka Smyth jättämässä VPS:n – maalitykki siirtyy Englannin kentille
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- Tuomareilta erityiskohtelua? Thomas Müller latasi rajun väitteen Lionel Messistä
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- Haastattelu: Tomas Galvez kertoi miksi valitsi Go Ahead Eaglesin uudeksi seurakseen
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä