Suomessa pitkään pelannut veskari siirtyy Viroon – ”Testit menivät vähän piloille”
Kuva: Getty Images
Viime kaudella FC Viikinkien riveissä pelannut maalivahti Martti Puolakainen siirtyy Viron pääsarjassa pelaavan Viljandi Tulevikin riveihin.
Vuonna 1994 syntynyt maalivahti pelasi viime kaudella yhdeksän peliä Viikingeissä. Sitä ennen hän edusti Kakkosen GrIFK:ta useamman kauden ajan.
Talvella Puolakainen oli RoPS:n ja TPS:n testissä, mutta sopimusta ei syntynyt.
– Suomesta ei löytynyt seuraa, kun testit menivät vähän piloille loukkaantumisten takia. Katsoin, että tämä on paras vaihtoehto nyt, Puolakainen kertoo SuomiFutis-sivustolle.
Puolakainen on asunut koko ikänsä Suomessa, mutta hänellä on Viron kansalaisuus.
– Viljandi Tulevik nousi täksi kaudeksi pääsarjaan, eli mielenkiintoinen haaste on edessä. Joukkueessa on kaksi maalivahtia ja valmentaja sanoi, että se pelaa, kumpi on paremmassa vireessä, Puolakainen toteaa.
Viron pääsarja alkaa lauantaina.
– Meillä on ensimmäisessä pelissä vastassa FC Flora. Jos pelilupa-asiat saadaan kuntoon, niin olen jo pelissä mukana, maalivahti kertoo.
Vastustajajoukkue Floraan siirtyi aiemmin talvella myös viime kauden kohuhyökkääjä Sakari Tukiainen.
Joonas Sarelius
Twitter: @JoonasSarelius
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät

- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät