Hyökkääjä pelaa vuoden ilmaiseksi KTP:lle – ”Hyvillä mielin tulevaan”
Kuva: Juha Tamminen
Huomenna sunnuntaina Veikkausliigakautensa aloittava FC KTP ja hyökkääjä Niko Ikävalko ovat tehneet vuoden sopimuksen juuri ennen kauden alkua.
26-vuotias Kotkan oma poika oli joukkueen mukana jo viime kaudella, mutta loukkaantuminen Suomen Cupin ottelussa PK-Keski-Uusimaata vastaan maaliskuussa lopetti kauden ennen kuin se kerkesi edes alkaa.
Nuoresta iästään huolimatta ”Nitti” on jo kokenut liigajyrä, sillä häneltä löytyy Veikkausliigakokemusta FC KooTeePeen (kaudet 2005-2008), FC Hakan (2009-2010) sekä IFK Mariehmnin (2011) riveistä yli kahdeksankymmentä ottelua. Myös nuorten maajoukkue tuli aikoinaan tutuksi 16 maaottelun muodossa.
– Nitti on harjoitellut hyvin ja esimerkillisesti, ja tuo kunnossa ollessaan hyvän lisän kapeaan hyökkäysrinkiimme. Hän on hyvä suojaamaan palloa ja ovelana pelaajana pystyy myös yllättämään vastustajan puolustuksen. Kunhan kaveri saadaan täyteen kuntoon, niin uskon että maalejakin nähdään, päävalmentaja Sami Ristilä kertoo KTP:n kotisivuilla.
Paljon Ikävalkon motivaatiosta ja sitoutumisesta kertoo se, että hän pelaa kauden ilman minkäänlaista korvausta. Halu pelata Kotkassa ja KTP:ssä on kova.
– Hyvillä mielillä lähdetään taas tulevaan, hyvä että soppari saatiin aikaan näin ennen kauden alkua. Nyt mennään ensin rauhassa ja laitetaan mies täyteen kuntoon. Tarkoitus olisi, että viimeistään keskikesällä oltaisiin huippukunnossa, Ikävalko toteaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle