Veikkausliiga-ranking: Ei haastajia kärkikolmikolle – yllätysputoaja!
Kuva: Juha Tamminen
Kauan sitä on odotettu, mutta vihdoin tänään sunnuntaina koittaa aika. Veikkausliiga-kausi 2015 on enää alkuvihellyksen päässä.
Olemme jokavuotiseen tapaan tehneet Veikkausliiga-rankingin, jossa puntaroimme ryhmät paremmuusjärjestykseen ja arvioimme joukkueita myös laajemmin erikseen. Listaus ei ole yllättävä mestarin tai kenties edes mitalikolmikon osalta, mutta muiden joukkueiden osalta moni saattaa hieraista silmiään.
Jo vuosien ajan Jaro on povattu monien papereissa putoajasuosikiksi. Me voimme jo tässä kohtaa paljastaa, että pietarsaarelaiset eivät suinkaan ole jumboja listauksessamme – eivät itse asiasssa lähimainkaan.
Arvioissamme olemme yrittäneet tarkastella mahdollisimman laajasti joukkueita katsomalla myös tulosten ja yksittäisten pelaajien taakse. Apuna käytimme esimerkiksi Veikkausliigan teknis-taktista analyysiraporttia, jossa kausi 2014 on pureskeltu tilastoiksi. (Pääset tutustumaan Henri Lehdon koostamaan Kilpa‐ ja huippu‐urheilun tutkimuskeskuksen mainioon raporttiin täältä.)
Nostimme mukaan myös jokaisen joukkueen osalta esiin yhden avainpelaajan, jonka edesottamuksia kannattaa erityisesti seurata tulevalla kaudella.
Pääset selaamaan listausta galleriamme kautta! Voit jättää uutisen kommenttikenttään oman veikkauksesi tulevan kauden sijoituksista!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Ilves hankki kaksi nuorta lupausta Norsunluurannikolta
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- Pelaajalegenda siirtymässä Belgian päävalmentajaksi
- Chelsea teki seurahistoriansa kalleimman pelaajahankinnan
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Chelsea teki seurahistoriansa kalleimman pelaajahankinnan
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen