HIFK:n sankari: ”Tätä on odotettu 11 vuotta”
Kuva: Juha Tamminen
HIFK voitti sunnuntaina Veikkausliigassa kotikentällään Jaron maalein 3-2. Ottelun sankareita olivat kaksi maalia tehnyt Pekka Sihvola sekä molemmat Sihvolan maalit syöttänyt ja yhden itse tehnyt vasen laitapuolustaja Otto-Pekka Jurvainen, jolle maali oli uran ensimmäinen liigassa.
– Aivan huikea fiilis. Tein Veikkausliigadebyytin vuonna 2004, joten tätä on odotettu 11 vuotta, Jurvainen hehkutti SuomiFutis-sivustolle.
Jurvaisen 2-0 syntyi takatolpalta Fredrik Lassaksen erinomaisesta keskityksestä.
– Tuntui, että olin flow-tilassa. Menin kohti maalia ja tunsin, että pallo tulee sinne. Ja sinnehän se tuli.
– Meillä molemmat pakit saavat nousta, kunhan kenttätasapaino on muuten kunnossa, Jurvainen kuvaili maaliaan.
HIFK:n ensimmäinen maali syntyi Jurvaisen antamasta kulmapotkusta, jonka Sihvola puski maaliin kahden metrin päästä maaliviivasta.
Jaro tuli toisella jaksolla tasoihin, mutta Sihvolan illan toinen neljä minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua toi kolme pistettä helsinkiläisille. Sihvola pisti Jurvaisen keskityksen takatolpalta tyhjään maaliin.
– Näin, että puolustuslinjan ja maalivahdin väliin jäi rako, ja löin kovan pallon sinne.
– Olemme jääneet ”Peksin” kanssa treenaamaan noita tilanteita viime viikkoina joka treenin jälkeen. Hienoa, että nyt onnistui pelissä, Jurvainen iloitsi.
Tuomas Peltonen
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos