MLS vakuutti Markus Halstin: ”Jos siellä voi lepsuilla, voi pelata Euroopassa kovalla tasolla”

Yhdysvalloissa MLS-liigassa debyyttikauttaan pelaava Markus Halsti on huomannut nopeasti, että Eurooppa on kovassa arvossa USA:ssa.
– Valioliigaa ihannoidaan. Jos CV:ssä on valioliiga- tai Championship-pelejä, niin he haluavat sellaisia pelaajia. Valioliiga on siellä kovempi juttu kuin Bundesliiga ja La Liga, DC Unitedia edustava Halsti kertoo.
Halsti itse siirtyi rapakon taakse sen jälkeen, kun pääsi Malmö FF:n kanssa jopa Mestarien liigan lohkovaiheeseen.
Oletko huomannut kohtelussasi, että tulit Mestarien liiga –pelaajan statuksella?
– Etenkin alussa sitä oli ja on sitä edelleenkin. Valmentajat ovat kehuneet, että olen pelaajana sellainen, että pystyn pelaamaan pallolla, pitämään sitä ja syöttelemään. Siinä mielessä näkee, että olen ns. hyvän tason eurooppalainen pelaaja. DC:ssä on käynyt muutama espanjalainen ja serbialainen pelaaja hyvällä CV:llä, eli he ovat olleet jossain joskus ja vaikkapa viimeiset vuodet tehneet muuta. Tietysti, kun oli kolme kuukautta vain punttisalilla, niin ei siinä ehtinyt tulla mitään hypeä, sanoo polvensa lähes saman tien siirryttyään telonut Halsti.
Valioliigan suuruus on Halstin mukaan jopa hieman sokaissut amerikkalaisia.
– He luulevat, että esimerkiksi Malmössä kaikki on paremmin. Olen sanonut, että täällä on itse asiassa asiat aika hyvin, kun taustoilla on parikymmentä henkeä. He varmaan kuvittelevat, että kaikki Euroopassa on samalla tasolla kuin Valioliigassa, mutta eihän se ihan niin mene, hän hymähtää.
Jäähdyttelyliigan maineesta eroon
Thierry Henry, Kaká, David Villa, Frank Lampard ja Steven Gerrard ovat nimiä, joita MLS on viime vuosina vetänyt. Suomalaisista Teemu Tainiokin siellä piipahti, ja Mika Väyrynen siirtyi LA Galaxyyn aivan hiljattain. Myös Andrea Pirlon siirrosta huhutaan.
Nämä pelaajat ovat jo vanhempaa sukupolvea, mutta puolivaloilla hekään eivät MLS:ssä pärjää.
– MLS:llähän on maine, että sinne tullaan jäähdyttelemään ja siitä siellä halutaan ehdottomasti eroon. Sen voi sanoa, että sinne ei mennä sitä varten. Siellä mennään niin lujaa, että jos olisi niin hyvä pelaaja, että pystyisi tuossa liigassa lepsuilemaan, niin sitten voisi pelata erittäin kovalla tasolla Euroopassa, Halsti sanoo.
– Voimasuhteet voivat muuttua kesän aikana paljon. Vaikka Pirlokin on jo vanha, niin kyllä laatu on laatua. Kun Kakán, Pirlon tai David Villan kohtaa, niin totta kai häneltä haluaa pallon pois. Isompia pelaajia pitää toki kunnioittaa, mutta siitä saa myös itselle lisää virtaa. Pirlon tulo olisi hyvä juttu, mutta ei hän helpolla siellä pääse. Huhuhan se vasta on, sanoo Halsti.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suuri legenda jättää Real Madridin – ”Hänen perintönsä tulee elämään ikuisesti”
- Simo Valakarin St. Johnstone kokee suuria muutoksia: ”Tuntui, että seura tottui häviämään”
- Haastattelu: HJK:n Miska Ylitolva kokee valmentajanvaihdoksen parantaneen joukkueen pelaamista
- Tottenhamin 17 vuoden kirous päättyi! Eurooppa-liigan voitto Lontooseen
- KuPS kärsi avaustappion Veikkausliigassa – synttärisankari Ilveksen ratkaisijana
- Jani Honkavaara huolissaan tästä ongelmasta Djurgårdenin pelissä: ”Meidän täytyy tehdä muutoksia”
- Jude Bellingham joutumassa leikkaukseen – kolmen kuukauden sairausloma odottaa
- Kirja: Marco Verrattin ostoyritys Barcelonalta johti viisi vuotta myöhemmin kahden ihmisen kuolemaan?
- Tiistain helppo tietovisa – Saatko jopa täydet pisteet?
- HJK sai revanssinsa, kun risteävillä kursseilla olevat joukkueet kohtasivat
- Haastattelu: HJK:n Miska Ylitolva kokee valmentajanvaihdoksen parantaneen joukkueen pelaamista
- Simo Valakarin St. Johnstone kokee suuria muutoksia: ”Tuntui, että seura tottui häviämään”
- Jani Honkavaara huolissaan tästä ongelmasta Djurgårdenin pelissä: ”Meidän täytyy tehdä muutoksia”
- Kirja: Marco Verrattin ostoyritys Barcelonalta johti viisi vuotta myöhemmin kahden ihmisen kuolemaan?
- Portugalista kuuluu hurjia – Cristiano Ronaldon poika tehoili Portugalin maajoukkueessa
- Cristiano Ronaldosta leviää uskomaton huhu – tekemässä taas paluuta huipulle
- Tottenhamin 17 vuoden kirous päättyi! Eurooppa-liigan voitto Lontooseen
- Suuri legenda jättää Real Madridin – ”Hänen perintönsä tulee elämään ikuisesti”
- Katso: Djurgården kärsi murskatappion – luottopelaaja otti typerän punaisen – ”En odottanut tuollaista”
- Tiistain helppo tietovisa – Saatko jopa täydet pisteet?