Argentiinan päävalmentaja: ”Jatkamme eteenpäin”
Kuva: Getty Images
Argentiinan päävalmentajan Gerardo Martinon mukaan hänen joukkueeensa ”olisi pitänyt voittaa” Copa American finaali.
Toisin kävi, kun Chile nappasi kisaisäntänä ensimmäistä kertaa historiassaan tittelin nimiinsä. Ottelun ratkaisu nähtiin vasta rangaistuspotkukisassa, kun varsinainen peliaika ja sitä seuranut jatkoaika eivät osumia tuottaneet.
– Emme pelanneet niin kuin pelaamme yleensä eikä Chilekään, harmitteli Martino turnauksen virallisilla nettisivuilla.
– Kahdella joukkueella oli enemmän menestystä toisensa hiljentämisessä kuin luovuudessa. Argentiina ei luonut paljoakaan, eikä myöskään Chile.
Argentiina oli jälleen häviävä osapuolena finaalissa, kun myös vuosi sitten se joutui tyytymään hopeaan. Tuolloin Saksa oli parempi MM-kisoissa. Martino arvosti Chilen joukkuetta, mutta uskoi, että ”Argentiinan olisi pitänyt voittaa”.
– Jatkammme eteenpäin, kuten nämä pelaajat jatkoivat eteenpäin MM-kisojen jälkeen, Martino tuumi.
Argentiinan epäonnen sotureita pilkkukisassa olivat yli ampunut Gonzalo Higuaín sekä maalivahdin näppeihin osunut Éver Banega. Chilen pelaajista kaikki osuivat – ja lukemat kirjattiin 4-1.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi