Edes Yhdysvaltain senaatti ei saa Sepp Blatteria liikkeelle
Kuva: Getty Images
Yhdysvaltain senaatti kutsui Fifan puheenjohtaja Sepp Blatterin kuultavakseen koskien järjestön korruptiovyyhtiä.
Blatter ei Reutersin mukaan vastannut pyyntöön itse, mutta Fifa hoisi asian nokkamiehensä puolesta varsin reippaasti.
– Senattori Moranin toimisto lähestyi Fifaa mahdollisuudesta saada herra Blatter todistamaan, mutta organisaatio kieltäytyi, Jerry Moranin tiedottaja Garrette Turner totesi Reutersin mukaan.
FIFA ei kommentoinut asiaa sen enempää. Myös Blatterin juridinen neuvonantaja Yhdysvalloissa kieltäytyi puhumasta.
Samainen Reutersin artikkeli lainaa lisäksi saksalaisaviisi Welt am Sonntagia, jonka mukaan Blatter kommentoi edellisellä viikolla haluttomuuttaan matkustaa. Hän ei ollut muun muassa paikalla, kun naisten MM-finaali pelattiin 5.7. Kanadan Vancouverissa.
– En ota mitään matkustusriskejä ennen kuin kaikki on selvinnyt, Blatter sanoi.
Reutersin mukaan Blatter aikoo kuitenkin matkustaa Venäjälle, missä suoritetaan vuoden 2018 MM-kisojen karsinta-arvonnat lauantaina 25.7.
Suomessa asiasta ensimmäisenä uutisoi Helsingin Sanomat.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja