Inter panostaa nuoriin – ”Tämä on jatkoa määrätietoiseen pitkän tähtäimen juniorivalmennukseen”
FC Inter vahvistaa junioripuolen organisaatiotaan alle 15-vuotiaiden valmennuspäällikkönä aloittavalla Kalle Parviaisella.
Veikkausliigassa kolme kautta Interin riveissä pelannut Parviainen lopetti pelaajauransa kauteen 2013 yhteensä 160 Veikkausliigaottelun jälkeen. Suomea A-maajoukkuetasolla asti edustanut Parviainen oli jo peliuransa loppuaikoina vahvasti mukana seuran akatemiavalmennuksessa, mutta uuden puolipäiväisen työn myötä hänen tehtävänkuvansa laajenee.
Elokuun alussa Interin palveluksessa aloittava Parviainen on innoissaan uudesta haasteesta. Interissä on hänen mukaansa huikea potentiaali seurana.
– Tämä on tietenkin upea haaste. Pääsen kehittämään Interin juniorijalkapalloa jo ennestään tuttujen ja myös uusien toimihenkilöiden kanssa. Seurassa on huikea potentiaali, ja nyt pyrin omalta osaltani auttamaan sen esille saamisessa, Parviainen sanoo Interin verkkosivuilla.
Parviainen on juuri saanut valmiiksi liikunnanohjaajan ammattikorkeakoulututkinnon. Opinnoissaan hän on painottanut osa-alueita, joista on varmasti hyötyä Inter-pestissä.
– Opiskeluissani olen suuntautunut valmennukseen ja pedagogiikkaan, sekä tehnyt opinnäytetyöni juniorivalmennuksen kehittämisestä, Parviainen jatkaa.
Parviainen tulee jatkossa avustamaan ja ohjaamaan erityisesti FC Interin nuorempien ikäryhmien valmentajia kehittämään joukkueiden toimintaa. Hän tulee myös suoraan auttamaan nuorempia pelaajia ja toimimaan edelleen seuran akatemiavalmennuksessa.
Parviaisen vastuulle tulee myös päiväkotijalkapallotoiminnan kehittäminen yhdessä Turun kaupungin kanssa.
– Tämä on jatkoa määrätietoiseen pitkän tähtäimen juniorivalmennukseen, johon olemme panostaneet tietoisesti viime aikoina, kertoo Joakim Håkans, päätukija Alfons Håkans yhtiön toimitusjohtaja.
– Talvella palkkasimme Stefan Strömborgin vanhempien ikäluokkien valmennukseen. Nyt panostamme lisäksi myös nuorempiin ikäluokkiin. FC Interin tavoitteena on olla johtava kasvattajajalkapalloseura Turussa. Lähivuosien tavoitteena juniorivalmennuksen kehittämisen lisäksi on myös harjoitusolosuhteiden parantaminen, Håkans jatkaa.
Pelaajaurallaan Parviainen edusti Interin lisäksi kotikaupunkinsa KuPS:aa ja Valkeakosken Hakaa. Valmennuspäällikön tehtävien ohella hän on vasta aloittanut Palloliiton Turun piirin oto-tyttövalmentajana..
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Zlatan Ibrahimović MM-neljännesvälierästä: ”Olisin ottanut neljä punaista korttia”
- MTV:n selostaja hämmästeli MM-neljännesvälierän tuomarilinjaa: ”Tällaista ei ole nähty vuosiin”
- Ranskan MM-tähti kritisoi neljännesvälierien tuomaritoimintaa – ”30 rikettä ilman varoitusta”
- Kylian Mbappé latasi suorat sanat MM-vastustajasta – ”He eivät pelanneet jalkapalloa”
- Paraguayn koiruudet eivät riittäneet – Kylian Mbappé ampui Ranskan puolivälieriin
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- Jesse Marsch: ”Olen niin ylpeä meidän joukkueestamme”
- Marokko 8 parhaan joukkoon MM-kisoissa – kaksi miestä nousivat sankareiksi
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- IFK Mariehamnin karmea kausi jatkuu – seitsemäs perättäinen tappio
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa