HIFK-puolustaja hehkutti: “Rakastan tällaista tunnelmaa”
HIFK pelasi maanantain ainoassa Veikkausliigaottelussa HJK:n kanssa 1-1-tasapelin. Vaikka Helsingin paremmuus jäi keskinäisissä otteluissa ratkaisematta, tarjoiltiin paikanpäälle saapuneelle yleisölle jälleen hieno jalkapalloilta.
HJK meni kauden kolmannessa ja viimeisessä Stadin derbyssä 1-0-johtoon 38. minuutilla Formose Mendyn osumalla. HIFK tuli tasoihin Jukka Sinisalon puskulla vajaan tunnin kohdalla.
– Pakko myöntää, että tämä oli todellinen taistelupeli. Päästä päähän mentiin. HJK teki hyviä kombinaatioita, mutta oli niitä meilläkin. Peli oli omalla tavallaan todella rankka, HIFK:n Nnaemeka Anyamele kommentoi taiston päätyttyä.
– Tyydyn tulokseen, mutta vähän harmittaa kuitenkin. Meillä oli eväät voittaa, mutta niin oli HJK:llakin. Meillä oli paikkoja, mistä olisi voinut tehdä. 1-1 on tänään oikeutettu tulos, hän jatkoi.
Peli oli “Emekalle” kauden 16. Veikkausliigassa. Lupaava nuori siirtyi helsinkiläisten riveihin talvella FC Hongasta ja kuuluu myös alle 21-vuotiaiden maajoukkueen runkopelaajiin.
– Olin ihan iloinen suorituksestani tänään. HJK:n maali tosin ärsyttää. Mendyhän sen teki, hieno maali. Paljon jäi opittavaa tästä pelistä.
– Molemmat joukkueet halusivat tänään voittaa. Vähän jäi harmittamaan, mutta nämä ovat kovia pelejä. Puolustimme molemmat hyvin.
Ennen kaikkea pelaaja hehkutti Sonera Stadiumin tunnelmaa. Paikalla oli 10 325 silmäparia.
– Rakastan tällaista tunnelmaa, rakastan! Ääntä on niin paljon, ettei edes huomaa, että aika kuluu. Peli tulee sydämestä. Jos pelaisit tuolla itse, tietäisit mitä tarkoitan. Haluan lisää tällaista. Pitää tehdä paljon duunia, että pääsee ulkomaille pelaamaan. Siellä katsojia on vielä enemmän.
– Tykkään siitä miten fanit huutavat toisilleen koko ajan. Stadin Kingit olivat tänään kyllä kovempia, pakko sanoa!
Matti Heikkilä
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Mircea Lucescu on kuollut
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos