HJK:n maalivahti loisti tolppien välissä – ”Tuntui alusta asti todella hyvältä”
HJK:hon reilut kaksi viikkoa sitten siirtynyt saksalaismaalivahti Thomas Dähne, 21, esiintyi erinomaisesti maalinsa suulla torstai-iltana Krasnodaria vastaan.
Dahne piti maalinsa puhtaana, kun Klubi nyhjäsi maalittoman tasapelin Sonera-stadionilla venäläisen FC Krasnodarin kanssa Euroopan liigan pudotuspelivaiheen toisessa osaottelussa. Hän teki useita hyviä pelastuksia ja pelasi läpi ottelun varmasti jalalla.
– Oli mukavaa päästä pelaamaan europelissä Krasnodaria vastaan. Esitykseni oli mielestäni tänään hyvä, mutta jatkossa harjoittelen kovemmin, jotta vire pysyy, uransa ensimmäisen europelinsä pelannut Dähne sanoi SuomiFutis-sivustolle.
Erityisen mielissään nuori maalivahti oli HJK-uransa ensimmäisestä nollapelistä. Ennen torstaita hän oli pelannut helsinkiläisten paidassa kaksi ottelua: toissa viikonloppuna 1-5-tappioon IFK Mariehamnia vastaan päättyneen Suomen cupin välierätaiston sekä maanantaina pelatun Stadin Derbyn (1-1).
– Olen todella tyytyväinen nollapeliin. Minusta tuntui alusta asti todella hyvältä pelata. Syötteleminen pelaajien kanssa sekä torjunnat sujuivat hyvin, Dähne kertoi.
Pelkkää hymyä Dähne ei torstain ottelun jälkeen ollut, sillä HJK:n taival europeleissä tuli päätökseensä. Klubi hävisi viime viikolla Venäjällä Krasnodarille peräti 1-5, joten joukkue jatkaa otteluitaan Euroopan liigan lohkovaiheessa. HJK ei siis onnistunut toistamaan viimevuotista temppuaan.
– Totta kai olen pettynyt. Haluan mennä eurosarjoihin tämän joukkueen kanssa. Mutta nyt keskittyminen on Veikkausliigassa, jotta voitamme sarjan ja pääsemme sitä kautta osallistumaan ensi vuonna Mestarien liigan karsintoihin. Haluamme lopettaa kauden tyylikkäästi, Dähne linjasi.
193-senttinen Dähne siirtyi HJK:hon ilmaisella siirrolla. Viime kauden hän vietti Saksan 2. Bundesliigan RB Leipzigissä, jossa ei lopulta kertynyt vastuuta ainoassakaan sarjapelissä.
Dähnen sopimus ulottuu kauden loppuun, jonka lisäksi HJK:lla on optio vuodesta 2016.
Christos Zavros
Twitter: @CZavros
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken