TS: Poliisi lopetti heinäkuussa epäillyn tulosmanipulaatio-ottelun tutkimisen liian kalliina
Kuva: Juha Tamminen
Heinäkuussa Kakkosen länsilohkossa pelatun Musan Salaman ja Kaarinan Poikien välisen ottelun yllä olevan tulosmanipulaatioepäilyn tutkinta on päättynyt Poliisissa, kertoo Turun Sanomat.
Ottelua alettiin tutkimaan, kun siihen liittyvä vedonlyöntikäyttäytyminen oli normaalista poikkeavaa kansainvälisissä vedonlyöntiyhtiöissä. Palloliitto pyysi seuroilta ensin selvityksensä asiasta ja teki tutkintapyynnön poliisille.
Nyt Poliisi ja syyttäjä ovat päättäneet esitutkinnan, koska katsovat jutun tutkimisen aiheuttavan isot kustannukset saavutettavissa olevaan hyötyyn nähden. Poliisin lisäksi näytön saaminen mahdollisilta rikoksentekijöiltä olisi epävarmaa.
Seurat tiedottivat ottelun jälkeen, että heidän pelaajiaan ei ole syytä epäillä vilpistä.
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa