Lohkon kärkipaikka vaihtui kolmossijaan syyskuun pelien jälkeen – Kroatian luotsille kenkää!
Kuva: Getty Images
Kroatian jalkapalloliitto tiedotti keskiviikkona, että Niko Kovac on vapautettu päävalmentajan tehtävistään.
Syyksi mainitaan heikot tulokset syyskuun karsintapeleistä Bakussa ja Oslossa. Kroatia johti lohkoa vielä kuun alussa, mutta maaliton tasapeli Azerbaidzanissa ja 0-2-tappio Norjalle tiistaina pudottivat maan kolmanneksi lohkossaan. Maa on yhä kiinni vähintään jatkokarsintapaikassa.
– Yksimieliseen jalkapalloliiton johtokunnan päätökseen perustuen olemme päättäneet vapauttaa Kovacin ja hänen valmennustiiminsä tehtävistään, liiton puheenjohtaja Davor Suker kommentoi liiton sivuilla.
Krotian kerrotaan nimeävän uuden päävalmentajansa syyskuun 21. päivä mennessä.
Vajaan kahden vuoden pesti
Kovac tuli Kroatian luotsiksi lokakuussa 2013 potkut saaneen Igor Stimacin tilalle, kun maa rämpi MM-karsintojen viime pelit päästen kuitenkin jatkokarsintaan. Kroatia eteni Kovacin alaisuudessa jatkokarsinnasta kisoihin kaatamalla Islannin. Kroatia jäi MM-turnauksessa alkulohkossa kolmanneksi Brasilian ja Meksikon takana eikä edennyt jatkopeleihin.
HNS Executive Committee decided to part ways with head coach Niko Kovač after results in Baku and Oslo. #EuropeanQualifiers
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?