Surkean Hollannin päävalmentaja Danny Blind: ”En ole lainkaan miettinyt eroamista”
Kuva: Getty Images
Hollannin päävalmentajaksi kesän 2014 MM-kisojen ja pronssimitalien jälkeen noussut Danny Blind ei aio erota.
Hollannilta suora mahdollisuus kisapaikkaan karkasi jo sunnuntaisen Turkki-tappion myötä, kun Tshekki ja Islanti varmistivat olevansa lohkon kaksi parasta.
Turkki ja Hollanti taistelee kolmossijasta ja jatkokarsintapaikasta vielä. Turkki on kaksi pistettä edellä eilisen 3-0-voittonsa myötä.
– En ole lainkaan miettinyt sellaista, 54-vuotias ex-huippupakki kommentoi kysyttäessä eroaikeista.
– Teimme Turkkia vastaan vääriin aikoihin, esimerkiksi ottelun alussa, virheitä. Meillä oli kuitenkin myös paikkoja, jopa enemmän kuin heillä!
Lähde: Soccerway-sivusto.
LUE MYÖS:
- Peli poikki, shotti huiviin ja tuoppi käteen – Werder Bremenin legendojen ottelussa oli mielenkiintoinen väliaika
- Lamine Yamal kommentoi jälleen Ballon d’Oria: ”Olen pelaaja, joka…”
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset