Iker Casillas joutui huijatuksi – haastaa finanssikonsernin oikeuteen
Kuva: Getty Images
Espanjan maajoukkuetorjuja on mielestään joutunut petetyksi.
Real Madridista portugalilaiseen Portoon täksi kaudeksi siirtynyt maalivahtilegenda Iker Casillas on joutunut espanjalaisen finanssikonsersin Bankian huijaamaksi. Hän osti konsernilta osakkeita, joiden yhtiö mainosti olevan järkevä sijoitus. Todellisuudessa Casillasin ostamat osakkeet olivat lähes arvottomia.
– Casillasta huijattiin, kuten muitakin Bankian osakkeenomistajia. Osakkeita mainostettiin hämmästyttävillä esitteillä, joissa luvattiin niiden ostamisen olevan kannattavaa. Oikeasti firmalla oli monen miljoonan euron velat. Se oli ainoa yksikkö joka hakeutui konkurssiin ja näin ollen kaikki joutuivat huijatuksi, tapausta hoitava lakimies Ruiz de Arriaga sanoi espanjalaislehti Marcalle.
Casillas sijoitti osakkeisiin noin puoli miljoonaa euroa. Huipputorjuja tunsi syystäkin itsensä huijatuksi.
– Kuulin tiedotusvälineiden kautta, että Arriaga yrittää auttaa huijatuksi tulleita, ja kuten kuka tahansa kansalainen tekisi, haluan sen mikä minulle kuuluu. Oikeus tapahtuu myöhemmin, mutta ensin tämänkaltaiset asiat tulee antaa kokeneiden ihmisten käsiin. Muiden ei tarvitse pohtia summia tai numeroita, koska loppujen lopuksi se millä on väliä on se, että tulimme kaikki huijatuksi, Casillas sanoi.
– Uskon tämän olevan henkilökohtainen asia, koska uskot ensin johonkin ja se myydään sitten sinulle. Minulla on oikeus uskoa ja taistella sen eteen mikä on minun, enkä usko että ihmisille on tärkeää mistä summista on kyse.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- Barcelona ryhdistäytyi – Mestarien liiga -voitto suvereeniin tapaan
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa