Nämä pelaajat hyvästelivät Veikkausliiga-kentät
Sunnuntai oli näillä näkymin viimeinen Veikkausliiga-ottelu ainakin FC Lahden Petri Pasaselle, HJK:n Markus Heikkiselle, KuPSin Miikka Ilolle, Ilveksen Antti Ojanperälle, VPS:n Henri Sillanpäälle ja FC Interin Magnus Bahnelle.
Kokeneet ikonit jättivät liigakentät kukin tyylillään.
– HJK-pelistä en osaa paljon sanoa, en pelistä hirveästi muista enää. HJK piti palloa hallussaan enemmän ja me annettiin niiden pelata. Me onnistuttiin omassa taktiikassamme ihan hyvin, Ilo totesi pelin jälkeen.
Heikkinen päätti Kuopiossa uransa HJK-paidassa pronssimitali kaulassa. Ura jatkuu vielä Ykkösen AC Oulussa, joten tulevaisuudessa mies saatetaan nähdä vielä pääsarjatasolla.
Uran viimeisessä ottelussa Petri Pasanen pelasi puolestaan tyylikkäästi oikeana laitapuolustajana ja jätti pelikentän noin tunnin kohdalla. Hänen paikkansa kentällä otti toinen konkariosastoon kuuluva eli brassilegenda Rafael.
– Yritin siinä ihan normaalisti pelata. En miettinyt, että tämä saattaa olla viimeinen syöttö. Niin monta peliä olen pelannut, etten valmistautunut mitenkään eri tavalla, Pasanen sanoo Veikkausliigan sivuilla.
Alkuseremonioiden ja vaihdon aikana koko Kisapuisto osoitti suosiotaan Pasaselle seisaaltaan. Tuo lämmitti konkarin mieltä.
– Olin otettu siitä kunniasta. Se oli hienoa ja kiitän siitä. Oli kiva nähdä, että oli paljon lapsia ja nuoria paikalla. Kun tehdään pelin ympärille tällaisia pikku häppeninkejä, ne voi merkitä niille paljon ja sitoa niitä tähän lajiin, Pasanen iloitsee.
Pelaajien lisäksi myös IFK Mariehamnin päävalmentaja Pekka Lyyski oli toistaiseksi viimeistä kertaa ”Grönvittin” peräsimessä johdettuaan edustusjoukkueen otteita 14 vuoden ajan.
EDIT ma 26.10.2015 klo 8.51: Lisätty VPS:n Henri Sillanpää lopettaneiden listaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuvankauniit naiset ilmestyivät katsomoon – Mistä on kyse?
- FC Interin ja Ilveksen kohtaamisessa konnien ja sankarien roolit vaihtuivat tiuhaan
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- Siinäkö se oli – Neymarista leviää nyt huolestuttavia uutisia
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Pikkuhuuhkajista tuttu Dario Naamo valittiin Irakin alustavaan MM-kisajoukkueeseen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolla edessä kauden isoin peli – Filippo Inzaghi: ”Tarvitsemme todellisen ihmeen”
- Portugalin fanit toivoivat yhtä hyökkääjää MM-kisoihin – miksi näin ei käynyt?
- Onko Neymarin paikka MM-kisoissa? Suosittu verkkosivusto latasi tylyn mielipiteensä
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- Kuvankauniit naiset ilmestyivät katsomoon – Mistä on kyse?
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Siinäkö se oli – Neymarista leviää nyt huolestuttavia uutisia
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen