Tagi: Pasanen Petri

Petri Pasanen ja Pekka Lagerblom legendaottelussa – pääsivät muistelemaan myös koulubändiaikojaan

Suomen entiset A-maajoukkuepelaajat Petri Pasanen ja Pekka Lagerblom pukivat viime perjantaina jälleen vanhan seuransa Werder Bremenin pelipaidan ylleen. Lahtelaislähtöiset pelaajat nähtiin yhtä aikaa Werdan pelaajalistoilla reilut puolitoista vuosikymmentä...

Petri Pasanen kohtaa Mestarien liigan pokaalin perjantaina Helsingissä: ”Joskus oltu lähelläkin”

Entinen Ajaxin ja Werder Bremenin puolustaja Petri Pasanen on perjantaina mukana, kun Mestarien liigan pokaali tulee ensimmäistä kertaa Suomeen. Omina pelivuosinaan hän oli useamman...

Perjantai on jalkapallofanin unelmapäivä: Helsingissä kaksi mahdollisuutta tavata pelaajalegendoita!

Suomalaisilla jalkapallofaneilla on perjantaina ainutlaatuinen mahdollisuus tavata yhden päivän aikana monta suurta tähteä, kun Helsingissä järjestetään kaksi mielenkiintoista jalkapallotapahtumaa. Tähtien bongaamisen voi aloittaa Kampin kauppakeskuksesta,...

Uusia valmentajalisenssejä kouriin – Palloliiton listoilla Jari Litmanen ja muita Huuhkaja-ikoneja

Suomen Palloliitto on kurssittanut alkuvuoden aikana jälleen paljon uusia valmentajia. Palloliitto tiedottaa kotisivuillaan, että uusia UEFA B -valmentajalisenssejä on myönnetty kaikkiaan 18 ja UEFA A...

Lukas Hradecky ei ollut uskoa kuulemaansa: ”Olenko todella ainoa?”

Huuhkajien ja Bayer Leverkusenin maalivahdilta Lukas Hradeckylta kysyttiin Bundesliigan Twitter-tilillä julkaistussa haastattelussa, kuinka monta punaista korttia suomalaispelaajat ovat sarjan historiassa saaneet. Hradecky arvioi oikean vastauksen olevan kolme ulosajoa. Sen...

Mestarien liigan kärki karkaa Saksan suurseuroilta – Petri Pasanen analysoi miksi: ”Antavat tasoitusta, se...

Mestarien liiga käynnistyy tänään, tiistaina. Ennakkosuosikit turnauksessa ovat vuodesta toiseen samoja suurseuroja, joissa rahaa käytetään hurjia summia. Tässä kehityksessä Saksa on jäämässä auttamatta jalkoihin. Saksan...

Joko nyt? – Petri Pasasen vanhalla seuralla melkoinen putki Mestarien liigan karsinnoissa: ”Kirouksestakin puhutaan”

C Moren Mestarien liigan asiantuntijatiimiin kuuluva Petri ”Peetu” Pasanen uskoo, että viimein nyt on Salzburgin vuoro edetä Euroopan suurimman seurajoukkuekilpailun lohkovaiheeseen. Kaikkien Red Bull -jalkapalloseurojen...

Petri Pasaselta suoraa puhetta valmistautumisesta otteluun sarjajumboa vastaan: ”Se on ihan jargonia”

Veikkausliigassa viidentenä majaileva FC Lahti taistelee tällä hetkellä tiukasti mitaleista muutaman muun joukkueen kanssa. Sunnuntaina joukkue saa vierailijoita pohjoisesta, kun sarjajumbo PS Kemi tulee...

MTV-päällikkö Markus Autero kertoi – mitä Mestarien liiga -illat pitävät sisällään? ”Hyviä ja tosi...

Jalkapallo tekee paluun tulevalla kaudella MTV:n kanaville, kun C More näyttää Mestarien liigan ja La Ligan jokaisen ottelun. Kanava julkisti kivikovan ryhmän, jotka toimivat...

Mestarien liigan studiomiehitys selvillä – kultainen sukupolvi vahvasti edustettuna

C More on tiedottanut studiokokoonpanostaan alkavan kauden Mestarien liiga -lähetyksiin. Mestarien liiga -lähetykset siirtyivät tälle kaudelle yksinoikeudella C Morelle. Asiantuntijanelikon kanavalla muodostavat Suomen niin sanotun...

Nämä kaksi suomalaista voittivat Saksan Cupin ennen Lukas Hradeckya – kumpikaan ei pelannut finaalissa

Lukas Hradecky voitti eilen viimeisessä ottelussan Eintracht Frankfurtissa Saksan Cupin. Huuhkajavahdin Frankfurt kaatoi finaalissa suursuosikki Bayern Münchenin komeasti 3-1. Hradecky on järjestyksessään kolmas Saksan Cupin...

Petri Pasanen ja Miroslav Klose yhdistivät jälleen voimansa – pokaali tuli!

Suomen A-maajoukkueen entinen puolustaja Petri Pasanen palasi perjantaina muutamaksi tunniksi entisen joukkueensa Werder Bremenin väreihin, kun saksalaisseuran legendoista kasattu joukkue otti osaa Oldenburgissa sisähallissa...

Ei Zlatan eikä edes Litti! – Tässä on Petri Pasasen uran paras pelikaveri: ”Kaikki...

Petri Pasanen muisteli KuhnuriTV:n haastattelussa uransa parasta pelikaveria ja valinta on hieman yllättävä ainakin suomalaisesta vinkkelistä - onhan "Peetu" pelannut esimerkiksi Zlatan Ibrahimovicin ja...
video

Petri Pasanen muistelee uransa suurinta kulttuurishokkia: ”Ei ollut kymmeneen vuoteen kysytty sellaista”

Upean pelaajauransa juuri päättänyt Petri Pasanen kertoo omin sanoin FC Lahden KuhnuriTV:n dokumentissa uransa etenemisestä aina juniorivuosista koko ammattilaisuransa läpi. - Lukiossa tuli ajatus, että...

Uransa päättänyt FC Lahden ikoni sai hienon kunnianosoituksen

FC Lahden takalinjojen luottomies Petri Pasanen palkittiin torstaina kotimaisen jalkapallokauden päätösjuhlassa Captain’s Ball -gaalassa Ura-palkinnolla. Pasanen päätti upean uransa viime sunnuntaina. Pasanen ehti pelata urallaan...

Petri Pasanen sai tyylikkäät jäähyväiset – ”Olisi luonnollista jatkaa lajin parissa”

Muun muassa 144 Saksan Bundesliiga- ja 76 A-maaottelua pelannut Petri Pasanen urakoi eilen uransa viimeisen kamppailun huipputasolla FC Lahden paidassa Veikkausliigassa. Petri Pasanen pelasi kesällä 2014 pitkältä...

Nämä pelaajat hyvästelivät Veikkausliiga-kentät

Sunnuntai oli näillä näkymin viimeinen Veikkausliiga-ottelu ainakin FC Lahden Petri Pasaselle, HJK:n Markus Heikkiselle, KuPSin Miikka Ilolle, Ilveksen Antti Ojanperälle, VPS:n Henri Sillanpäälle ja FC...

Viimeisen pelinsä pelannut Petri Pasanen Ylellä: ”Oli pitkä 50-metrinen”

Petri Pasanen päätti upean pelaajauransa sunnuntaina FC Lahden paidassa kotiyleisön edessä. Mies oli avauksessa, mutta vaihdettiin kentältä toisella jaksolla. Lahti hävisi ottelussa 1-4-lukemin, muta...

Litmanen Pasasesta: ”Koko 2000-luvun Suomen parhaita puolustajia”

Huuhkajien pitkäaikainen luottomies Petri Pasanen ilmoitti maanantaina lopettavansa mittavan pelaajauransa kuluvan kauden jälkeen. Jari Litmanen ja Sami Hyypiä viettivät lahtelaisen kanssa lukuisia yhteisiä vuosia maajoukkueessa. -...

Kommentti: Hieno mies ja suuri suomalainen jalkapalloilija

Hieno mies. Se taisi olla yleisin määritelmä, jota Huuhkajien entiset ja nykyiset pelaajat maanantaina spontaanisti antoivat Petri Pasasesta, joka ilmoitti hienon uran päättyvän tähän syksyyn. Voisikohan suomalainen...

”En ole varma, miten hyvin ihmiset osaavat arvostaa Pasasen uraa”

Petri Pasanen ilmoitti maanantaina, että hänen pitkä pelaajauransa tulee päätökseen tämän kauden jälkeen. 35-vuotias Pasanen debytoi maajoukkueessa marraskuussa 2000, siirryttyään edellisenä kesänä Ajaxiin. Maaotteluita kertyi...

Kuvagalleria: Petri Pasanen pelasi liki 15 vuotta ulkomailla viidessä maassa

Pitkän uran huipputasolla pelannut Petri Pasanen, 35, ilmoitti maanantaina uransa päättyvän tähän kauteen. Kotikaupunkiinsa Lahteen ja FC Lahden paitaan viime kesänä palannut "Peetu" lähti Suomesta...

Petri Pasanen päättää upean pelaajauransa – ”Sain jalkapallolta ja urheilu-uralta mitä halusin”

Komean ja ainutlaatuisen jalkapallouran tehnyt FC Lahden puolustaja Petri Pasanen ripustaa nappulat naulaan kuluvan kauden jälkeen. 35-vuotias Pasanen saapui kesken viime kauden takaisin synnyinkaupunkiinsa Lahteen...

Petri Pasanen: “Varmasti kymmenes rima tällä kaudella”

FC Lahti jäi maalittomaan tasapeliin IFK Mariehamnin kanssa maanantaina, vaikka sai pelata puolisen tuntia miesylivoimalla. Lahti loi kotikentällään vaarallisia paikkoja heti ottelun alusta saakka. Joukkue...

Veikkausliigaan palannut Petri Pasanen ison haasteen edessä: ”En voi harjoitella kuin 20-vuotias”

Petri Pasanen palasi viime kesänä Veikkausliigaan ja FC Lahden riveihin komean kansainvälisen uran jälkeen. Nyt meneillään on ensimmäinen suomalainen harjoituskausi 14 vuoteen. Pasanen liittyi FC...

Seuraa näitä kahta asiaa FC Lahden pelaamisessa: ”Parantamista on”

FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas nostaa esiin kaksi isompaa teemaa, joissa toivoo oman joukkueensa olevan tällä kaudella viime kautta parempi. Molemmat parannusta kaipaavat osa-alueet liittyvät...

Jaa että Huuhkajilla ei riittävästi hyviä pelaajia vai? – Nämä miehet jäivät ryhmän ulkopuolelle!

Huuhkajat kohtaa lauantaina Kreikan ja seuraavan tiistaina Romanian jalkapallon EM-karsinnassa. Nykyisen miehistön ulkopuoleltakin löytyy tukku erinomaisia pelimiehiä, jotka syystä tai toisesta eivät ole maajoukkueessamme. Keistä on...

Petri Pasanen: ”Saksan esitys oli fantastinen”

Kokenut Huuhkajapuolustaja Petri Pasanen oli vaikuttunut Saksan peliesityksestä Brasiliaa vastaan. Hän uskoi Saksan olevan vahva, mutta tällainen esitys mykisti jopa maailmaa vuosia kiertäneen ja...

FC Lahti saanut kovan paluumuuttajan – ”Peetu on valmis, kun pelilupa tulee”

FC Lahden joukkueharjoituksissa saatiin nauttia ensi kertaa lauantaina Petri Pasasen läsnäolosta. Komean uran ulkomailla tehnyt Pasanen oli joukkueen mukana sekä lauantaina että sunnuntaina. Sunnuntaina Lahti...

Kotimaahan palaava Huuhkaja-toppari: ”En ole tulossa jäähdyttelemään”

FC Lahden paluumuuttaja Petri Pasanen saapuu takaisin kotikaupunkiinsa intoa puhkuen. Pasanen teki tiistaina sopimuksen FC Lahden kanssa, mutta on pelikelpoinen vasta elokuun 10. päivä...