Huuhkajien legendan Petri Pasasen poika Veikkausliigaan ja juniorimaajoukkueen mukaan – ”Olen parempi kuin isäni”
Kuva: Juha Tamminen
Suomenkin pääsarja- ja maajoukkuehistoria tuntee lukuisia toisen (tai joskus kolmannenkin) polven jalkapalloilijoita, ja nyt yksi sellainen tekee tuloaan Veikkausliigan ja juniorimaajoukkueen ympyröihin. FC Lahti nimittäin tiedotti viime viikolla solmineensa kolmivuotisen sopimuksen 16-vuotiaan Samuel Pasasen kanssa.
Pasasen isä on tietysti 78 A-maaottelua pelannut Petri ”Peetu” Pasanen, joka pelasi seurajoukkueurallaan pisimpään Werder Bremenissä, saavuttaen bundesliigaseurassa jota kuinkin seuralegendan maineen. Nykyisin 41-vuotias Pasanen tunnetaan myös C Moren Mestarien liiga -lähetysten studioisäntä. Marraskuussa kerrottiin Petri Pasasen liittyvän myös FC Lahden edustusjoukkueen valmennustiimiin, joten Peetu seuraa poikaansa läheltä.
Toisin kuin puolustajaisänsä, 173-senttinen Pasanen pelaa keskikentällä. Hän aloitti jalkapalloilun Werder Bremenissä, mutta on pelannut suurimman osan urastaan FC Kuusysin junioreissa. Samuel Pasanen ei myönnä, että isän komea pelaajaura toisi hänelle ylimääräisiä paineita. Itseluottamus on selkeästi kunnossa.
– En ole huomannut, että isäni saavutukset toisivat paineita. Toki tavoitteenani on joskus pelata Top 5 -liigassa, mieluiten Saksassa. Menen kuitenkin omaa polkuani ja sitä paitsi, olen parempi kuin isäni, Pasanen sanoi FC Lahden sopimustiedotteessa.
FC Lahden päävalmentaja uskoo, että Pasanen saattaa päästä kentälle jo kauden 2022 sarjaotteluissa.
– Pasanen on erittäin kypsä ikäisekseen. Hän on rohkea ja hänen valttinsa on se, että hänellä on kyky oppia ja toimia nopeasti. Hän on vielä nuori ja hänellä on paljon vielä edessään. On varsin mahdollista, että Pasanen nähdään jo tällä kaudella kentällä, Zeneli sanoi.
Samuel Pasanen nousi jo viime syksynä Suomen U15-maajoukkueen mukaan. Hänen nimensä löytyi myös neljän maalivahdin ja 30 kenttäpelaajan listalta alle 16-vuotiaiden maajoukkueen Eerikkilän leirille 14.-17. helmikuuta. Joukkuetta valmentaa Erkka V. Lehtola.
Joukkue Eerikkilän leirillä (suluissa kasvattajaseurat Suomessa):
Diar Azabani (mv), VJS (NJS)
Anton Kinnunen (mv), FK Spartak Moskova (GrIFK)
Joel Tynkkynen (mv), HJK (JäPS)
Johannes Viitala (mv), Ilves
Mustafa Abdulmuttaleb Abdulrasoul, HJK (PPJ)
Mahmoud Bakkar, KPV (Vetelin Urheilijat)
Alexander Beijar, GrIFK
Aapo Boström, TPS (TuNL)
Maxim Både, FC Honka (HJK)
Valter Enberg, IFK Mariehamn (Jomala IK)
Onni Helén, TPS (TuNL)
Vilho Huovila, FC Reipas (Sudet, MyPa, Valkealan Kajo)
Otto Huttunen, JJK
Nicholas Inha, PKKU (KäPa, IF Sibbo-Vargarna, JäPS)
Viljami Jokiranta, PEPO (Veiterä)
Lucas Kagan, FC Inter (TuNL)
Stevin Kerge, HJK (FC Kontu, KäPa)
Kalle Koponen, HJK (LPS)
Max Kurvinen, KäPa
Julius Körkkö, Tervarit Juniorit (HauPa)
Emil Leveälahti, HJK (LePa)
Arvid Lundberg, IFK Mariehamn (Jomala IK)
Iiro Mendolin, FC Inter (KaaPo, KaaNa)
Pyry Mentu, HJK
Jimi dos reis Nikko, IFK Göteborg
Colin Ndabawedje, FC Reipas (Lahen Pojat, FC Futura)
Julius Paananen, OLS (ORPa, OTP)
Samuel Pasanen, FC Lahti (FC Kuusysi, FC Reipas)
Eeli Petander, VPS
Akseli Puukko, FC Reipas
Otto Ruoppi KuPS
Kaius Simojoki, KäPa (PPJ, HJK)
Aatos Tuunanen, KuPS
Elmer Vauhkonen, KuPS (PK-37, HJK)
Lähteet: FC Lahden kotisivut ja Palloliiton kotisivut
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy