Petri Pasanen ja Pekka Lagerblom legendaottelussa – pääsivät muistelemaan myös koulubändiaikojaan
Suomen entiset A-maajoukkuepelaajat Petri Pasanen ja Pekka Lagerblom pukivat viime perjantaina jälleen vanhan seuransa Werder Bremenin pelipaidan ylleen. Lahtelaislähtöiset pelaajat nähtiin yhtä aikaa Werdan pelaajalistoilla reilut puolitoista vuosikymmentä sitten, ja perjantaina oli aika osallistua Oldenburgissa pelattuun legendaturnaukseen.
Werder Bremen jätti miniturnauksessa taakseen Hamburger SV:n ja Borussia Mönchengladbachin, mutta sai tyytyä kakkossijaan taivuttuaan finaalissa VfB Oldenburgille 1-4. Bremenin joukkueessa nähtiin suomalaisten lisäksi muun muassa Ailton, Ivan Klasnic ja Tim Wiese.
Ottelun jälkeisessä videohaastattelussa fanijulkaisu Deichstube nosti esiin myös lahtelaislähtöisten pelaajien yhteisen bänditaustan. Pasanen ja Lagerblom soittivat kertaluontoisesti yhdessä ja ainoassa konsertissa kitaraa lahtelaisensa lukionsa päätösjuhlassa.
Futisura vei jo tuolloin runsaasti molempien aikaa, joten musiikkikurssin läpäisemiseksi opettaja ehdotti heille ja muutamille muille esiintymistä yleisön edessä. Keikkaa varten harjoiteltiin kuntoon kolme kappaletta.
– Se oli mieletöntä. Huikea tunnelma, hyväntuulinen Lagerblom totesi haastattelijalle.
– Sääli, ettei esityksestämme löydy videota. Tai ehkä parempi niin, Pasanen vastasi.
Pasasen ja Lagerblomin yhteinen historia on ulottunut viime aikoina myös television puolelle, sillä molempia on nähty usein TV-asiantuntijana. Lisäksi Lagerblom aloittelee valmentajanuraansa. Hänet nähtiin jo Lahdessa pelaaja-valmentajana, ja ensi kaudella mies valmentaa Hongan alle 11-vuotiaita junioreita.
@lagerblom_pekka #MeOllaanHonka
Vanhan seuransa Werder Bremenin edesottamuksia suomalaiset sanovat seuraavansa edelleen tarkasti. Bremen on tällä hetkellä Bundesliigassa putoamisviivan alapuolella, mutta Lagerblom ja Pasanen uskovat vakaasti, että sarjapaikka säilyy.
– Me luotamme Werderin säilymiseen ilman muuta. Werder on näyttänyt viime vuosina taistelevansa loppuun asti, ja olen täysin varma, että he säilyvät nytkin, Lagerblom vakuuttaa.
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!

