Ykkösen maalitykki nähdään ensi kaudella Veikkausliigassa
Kuva: Juha Tamminen
FC Lahti on solminut yhden vuoden pituisen pelaajasopimuksen 26-vuotiaan Kalle Multasen kanssa. Sopimus sisältää option yhdestä lisävuodesta.
Kaksi edellistä kautta ykkösessä pelaavaa FC Hakaa edustanut Multanen liittyy Lahden vahvuuteen suurella innolla.
Multanen on takonut parina viime kautena Hakalle Ykkösessä peräti 49 maalia ja taskussa on kaksi perättäistä maalikuninkuutta. Keskushyökkääjänä viihtyvä Multanen on hankittu Lahteen tekemään maaleja ja siihen huutoon hän aikoo myös vastata.
– Suomessa ei ole liikaa maalintekijöitä. Kahdessa kaudessa 49 maalia kivikovassa ykkösessä keskikastin Hakassa, eikä sarjakärjen paidassa. Kovia lukemia. Hän on pystynyt vuodesta toiseen tekemään maaleja. Yritettiin jo viime vuonna, mutta hänellä oli sopimusta jäljellä. Suomessa ei juuri siirtokorvauksia maksella. On seurattu pidempään ja nyt tuli ajankohtaiseksi, FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas sanoo seuran kotisivuilla.
Kalle Multanen liittyy FC Lahteen siis 1+1 mallisella sopimuksella. Tervetuloa Lahteen @KalleMultanen! #FCLahti #Veikkausliiga
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle