FC Interille neljä uutta sopimusta – yllättävälle maalitykillekin jatkopesti
Kuva: Juha Tamminen
FC Inter on tehnyt neljä uutta sopimusta. Joni Aho, Egzon Belica, Alban Ferati ja Kalle Kauppi ovat kaikki raapustaneet nimensä jatkosopimuksiin.
Tunnetuin jatkavista pelaajista on Aho, joka on pelannut Veikkausliigassa jo 243 väännön verran. Aho on edustanut koko uransa FC Interiä lukuun ottamatta yhtä kautta, joka sujui FC Lahdessa. Aho teki viime kaudella peräti kuusi liigamaalia, joista viisi tosin syntyi rangaistuspotkuista.
– ”Kiiko” pelasi hyvän ja tasaisen kauden. Hän oli meille tärkeä pelaaja, joka pelasi hyvällä tasolla silloinkin kun muu joukkue ei siihen pystynyt, hollantilaisvalmentaja Job Dragtsma kiittelee 29-vuotiasta Ahoa seuran nettisivuilla.
Belica pelasi näyttävän debyyttikauden liigassa. Kotimaasta Makedoniasta Turkuun siirtynyt pelimies vakuutti pääasiassa topparin tontilla.
– Egzon on monipuolinen pelaaja ja meillä on hänelle varmasti paljon käyttöä ensi kaudella. Hän on hyvä lukemaan peliä ja samalla hän on myös osoittanut pystyvänsä edelleen kehittymään. Egzon sopii myös hyvin ryhmäämme, Dragtsma kuvailee.
Kauppi sai viime kaudella yhdeksän liigaottelua vyölleen loukkaantumisen takia. Ferati edustaa puolestaan joukkueen nuorta kaartia. Hyökkäyksen laidoilla viihtyvä Ferati sai 14 peliä vyölleen kauden aikana.
Interillä on kasassa nyt 14 pelaajasopimusta ensi kaudeksi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”