HIFK jatkoi luottopuolustajansa sopimusta – ”Veikkausliigan parhaita”
Kuva: Juha Tamminen
HIFK on solminut 1+1 vuotisen jatkosopimuksen joukkueen tärkeimpiin pelaajiin lukeutuneen Tommi Vesalan, 29, kanssa. Ensimmäistä kauttaan IFK-paidassa pelannut Vesala pelasi viime kaudella 23 liigaottelua, joissa kokenut laitapuolustaja teki yhden maalin ja antoi viisi maalisyöttöä.
– Nautin pelaamisesta IFK:ssa viime kaudella todella paljon, joten oli helppo päätös jatkaa tätä projektia eteen päin. Päättynyt kausi oli vielä siistimpi, kuin osasin edes ennakoida. Kausi oli tälle joukkueelle ensimmäinen Veikkausliigassa, joten totta kai siinä maksettiin oppirahoja. Meillä oli hirvittävä määrä tasapelejä ja pari pahaa sulamista. Toisaalta meidän pelaamisessa oli myös todella paljon positiivisia ja makeita juttuja”, Vesala kertoo HIFK:n kotisivuilla.
– Vesala on erinomainen pelaaja ja Veikkausliigan parhaimpia laitapuolustajia. Tommi tuo joukkueeseen rutkasti kokemusta ja hän on erinomainen esimerkki joukkueen nuorille pelaajille. Haluamme myös ensi kaudella pelata viihdyttävää ja yleisöystävällistä jalkapalloa. Tommi on IFK:n näköinen pelaaja, joka antaa kentällä kaikkensa, eikä jätä katsomossa ketään kylmäksi”, HIFK:n urheilutoimenjohtaja Henri Määttä kertoo.
Vesala on saanut jalkapallokasvatuksensa Espoossa, mistä matka jatkui FC Hämeenlinnan ja FC Viikinkien kautta Veikkausliigaan MYPA:n paitaan (2011-2014) ennen tämän vuoden alussa tapahtunutta paluuta Helsinkiin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Itävallan päävalmentajalle jatkodiili jo ennen ensimmäistä MM-peliä
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Iranin MM-harjoituskeskuksen vierestä löydettiin ruumis
- Portugalin João Cancelo avautui elämänsä suuresta tragediasta: ”Muistan äitini viimeisen kirkaisun”
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Thomas Parteylta evättiin pääsy Kanadaan – Ghanan hallitus ryhtyy oikeustoimiin
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Marokolle isoja takaiskuja Brasilia-pelin alla – kaksi muutosta MM-joukkueeseen
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä