PK-35 Vantaa nappasi brassitaiturin Ykkösestä – sai useita muita sopimustarjouksia
Veikkausliigaan tulevaksi kaudeksi noussut PK-35 Vantaa julkaisi tiistaina ensimmäisen uuden pelaajasopimuksensa. Viime kaudella EIF:ää Ykkösessä edustanut Lucas Kaufmann siirtyy vantaalaisten riveihin kaksivuotisella sopimuksella.
Kaufmann, 24, sai ensi kaudeksi useita muitakin sopimustarjouksia, muun muassa entiseltä seuraltaan EIF:ltä. Suomeen ensimmäisen kerran kaudeksi 2011 kotimaastaan Brasiliasta saapunut kymppipaikan pelaaja oli kuitenkin niin vakuuttunut PK-35:n viime kauden esityksistä, että valinta oli lopulta jopa helppo.
– Olen seurannut paljon joukkueen pelaamista ja yleisesti ottaen myös Veikkausliigaa. Ykkösessä mikään muu joukkue ei pystynyt pitämään palloa samalla tavalla tai luomaan yhtä paljon paikkoja hyökkäyspäässä. Kun pelasin heitä vastaan, minusta tuntui siltä, että juoksen pallon perässä koko ajan, Kaufmann sanoo SuomiFutis-sivustolle.
Yksi pelaajan Vantaalle houkutellut seikka oli hänen kiinnostuksensa tehdä yhteistyötä päävalmentaja Shefki Kuqin kanssa. Kaufmann on kuullut tempperamenttisuudestaan tunnetusta luotsista paljon hyvää.
– Kaikki puhuvat hänestä positiivisesti, siksi on hienoa päästä työskentelemään hänen sekä muiden loistavien pelaajien, kuten Pablon (Couñago) ja Lucasin (Garcia) kanssa. Kun kuulin heidän kiinnostuksestaan, olin todella iloinen, Kaufmann kertoo.
”Kafille” Vantaa ei ole täysin uusi ympäristö, sillä hän pelasi syksyllä 2012 muutaman kuukauden ajan PK-35 Vantaan paidassa hänen siirryttyään loppukaudeksi sarjatasoa korkeammalle Kolmosessa silloin pelanneen PK Keski-Uusimaan joukkueesta. Peliaikaa kertyi loppukaudella kolmessa Ykkösen ottelussa.
– Silloin ilmapiiri oli erilainen verrattuna siihen mihin olin tottunut ja olin ehkä pienen paineen alle. Nyt olen paljon valmiimpi pelaaja kuin viime kerralla, Kaufmann sanoo.
Kaufmann pelasi viime kaudella 24 ottelussa EIF:n paidassa, joissa kaikissa hän oli avauksessa. Maaleja syntyi neljä.
Christos Zavros
Twitter: @CZavros
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- Virallista: Julian Nagelsmann eroaa – Jürgen Klopp korvaajaksi?
- Haastattelu: TPS:n urheilujohtaja Kasper Hämäläinen etsii hyökkääjiä kesän siirtoikkunassa
- Algerian ykköstähti Riyad Mahrez lopettaa maajoukkueuransa
- Marko Arnautović lopettaa maajoukkueuransa – Itävallan pelaajat kyynelehtivät ”liikuttavan” puheen aikana
- UEFA ei seuraa FIFA:n mallia uuden kohusäännön kanssa
- Bild: Julian Nagelsmann eroaa – selitykset eivät kelvanneet Saksan futispomoille
- Kap Verde ei suostunut vastaamaan kysymyksiin MM-kapteeninsa raiskausepäilystä
- Kroatialta hylättiin MM-trillerissä maali 103. minuutilla – päätös oli kirjaimellisesti hiuskarvan varassa
- Espanjan maalivahti Unai Simón teki MM-kisahistoriaa
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Kroatialta hylättiin MM-trillerissä maali 103. minuutilla – päätös oli kirjaimellisesti hiuskarvan varassa
- Sveitsi 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – 88 vuoden kirous ohi
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta