Shefki Kuqi ja kumppanit seurasivat tarkasti PK-35:n tuoreinta värväystä – ”Hän oli paras pelaaja”
Kuva: Getty Images
PK-35 Vantaan valmennusjohto seurasi tarkasti Lucas Kaufmannin otteita päättyneellä Ykkösen kaudella.
Veikkausliigaan ensi kaudeksi liigakarsintojen kautta nousseen vantaalaisseuran kanssa kaksivuotisen sopimuksen solminut Kaufmann, 24, pelasi viime kaudella EIF:ssä. PK-35:n espanjalaishyökkääjä, seuran omistajiinkin tätä nykyä kuuluva Pablo Couñago kertoo, että keskikenttäpelaajan loisto-otteet herättivät PK:n seurajohdon mielenkiinnon jo varhaisessa vaiheessa.
– Muistan täydellisesti ne kolme peliä. Hän oli EIF:n paras pelaaja jokaisessa kohtaamisessa. Shefki (päävalmentaja Kuqi) ja Rivekin (apuvalmentaja José Riveiro) näkivät sen, Couñago sanoo.
– Lucas oli iso mahdollisuus meille. Ykkösessä oli hyvin vähän pelaajia joita yritimme hankkia, hän oli yksi heistä.
Couñago näkee Brasiliasta kotoisin olevan Kaufmannin monikäyttöisenä pelaajana, joka voi pelata ensi kaudella liigassa keskikentän pohjalla, laidoilla tai kymppipaikalla. Kaufmannin lempipaikka on juuri kärjen alapuolella.
– Tiedän, että tässä joukkueessa on paljon hyviä pelaajia ja kunnioitan heitä kaikkia, mutta olen tullut tänne pelaamaan. Haluan löytää paikkani avauskokoonpanossa ja pelata mahdollisimman paljon. Haluan antaa kaikkeni ja katsoa kuinka hyvin pystyn vaikuttamaan joukkueen peliin, viime kaudella 24 peliä Ykkösessä pelannut Kaufmann sanoo.
Couñagon mukaan PK-35 Vantaalla on kasassa 8-9 pelaajasopimusta ensi kaudelle. Konkarikärki toivoo, että kahden viikon sisään uusia pahveja on tehty viisi tai kuusi.
Christos Zavros
Twitter: @CZavros
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Kaikkien rakastama lajilegenda on roihahtanut uuteen liekkiin
- Uutuusvideo Lionel Messistä 16 vuoden takaa on välitön klassikko
- Uskomaton putki katkesi Bundesliigassa
- Mikä maali! Robert Taylor teki ensimmäisen osumansa LA Galaxyssa
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- FC Inter juhlii Suomen Cupin mestaruutta – HJK kaatui finaalissa 1–0
- Bundesliigassa tapahtuu – sarjanousija on yllättänyt kaikki
- Adam Marhiev on tykittänyt komeat tehot Saksassa – pamautti taas maalin
- Luka Modrić ei malta lopettaa – 41-vuotias legenda jatkaa maajoukkueessa
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Bundesliigassa tapahtuu – sarjanousija on yllättänyt kaikki
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- Adam Marhiev on tykittänyt komeat tehot Saksassa – pamautti taas maalin
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Luka Modrić ei malta lopettaa – 41-vuotias legenda jatkaa maajoukkueessa
- Mikä maali! Robert Taylor teki ensimmäisen osumansa LA Galaxyssa
- FC Inter juhlii Suomen Cupin mestaruutta – HJK kaatui finaalissa 1–0
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun