Suomalaisvahti käyttäytyi kypsästi: Teki unelmamaalin, pyysi sitten anteeksi ja lohdutti virkaveljeään
Kuva: Getty Images
Jesse Joronen jakoi sympatiansa Matt Ingramille.
Suomen A-maajoukkueen kolmosmaalivahti Jesse Joronen, 22, iski lokakuun puolivälissä unohtumattoman maalin Wycomben verkkoon. Englannin neljänneksi ylimmällä sarjatasolla Stevenagessa lainalla emoseurastaan Fulhamista pelaava Joronen vei joukkueensa 1-0-johtoon pyssyttämällä maalin oman 16-alueensa rajalta.
Jorosen maalin voit katsoa täältä.
Ottelun jälkeen Joronen osoitti tukeaan Wycomben maalivahdille Matt Ingramille, joka oli imuroinut taakseen Jorosen antaman pitkän vastapallon. Pallo pomppasi englantilaistorjujan kannalta harmillisesti, eikä tämä ylettänyt pelivälineeseen.
– Kävin vaihtamassa pari sanaa. Sanoin ensin, että en yrittänyt sitä. Ihan hyvässä hengessä naureskelimme ja juttelimme. Totta kai kävi häntä sääliksi, koska hän joutui katsomaan sitä maalia koko seuraavan viikon Sky Sportsilta, Joronen sanoo SuomiFutis-sivustolle.
Vaikka Ingram voikin ottaa Jorosen maalin piikkiinsä, Simpeleen Urheilijoiden kasvatti muistuttaa, että kaikki maalivahdit töpeksivät joskus. Silloin on äärimmäisen tärkeää saada tukea jostain suunnasta, mikä auttaa itseluottamuksen kasaamisessa.
– Kaikki maalivahdit tekevät välillä virheitä. Jotkut niistä päätyvät telkkariin, jotkut jäävät treenikentille. Niille ei voi mitään.
Vaikka maalin tekeminen on maalivahdille harvinaista herkkua, Joronen on suhtautunut osumaansa nöyrästi. Hän ei ole halunnut lähteä suitsuttelemaan onnistumistaan.
– Silloin kun se tapahtui, niin kyllähän silloin naureskeltiin paljon joukkuekavereiden kanssa. Nyt se on onneksi kulunut juttu, eikä tarvitse enää hirveästi jauhaa siitä. Olen iloinen, että se hypetys on nyt mennyt ohi. Olen siellä ottaakseni palloja kiinni enkä pommittaakseni maaleja, vaikka onhan se aina hienoa tehdä maali, Joronen sanoo.
Fulham on tällä hetkellä vailla vakituista manageria, minkä takia Joronen ei ole pystynyt keskustelemaan tulevaisuuden kuvioistaan seurassa. Hänen lainapestinsä Englannin Kakkosliigassa pelaavaan Stevenageen ulottuu tammikuun ensimmäiseen viikkoon asti.
Parhaillaan Joronen kärsii alaraajavammasta, joka tuli marraskuun alkupuolella FA Cupin ottelussa Gillinghamia vastaan. Hän liukastui antaessaan maalipotkua, jolloin lonkankoukistajaan tuli repeämä. Hänen pitäisi olla pelikunnossa 3-4 viikon päästä.
Christos Zavros
Twitter: @CZavros
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa