Sivusto: Nuori maalivahti lähellä siirtoa Liverpooliin – edessä enää lääkärintarkastus
Liverpool on hankkimassa uuden maalivahdin, kertoo Soccerlens-sivusto.
Soccerlensin mukaan englantilaisseura on tehnyt sopimuksen lahjakkaan 17-vuotiaan puolalaisveskarin Kamil Grabaran kanssa. Sivuston mukaan puolalaiset lähteet kertovat, että lupaava molari siirtyy Anfieldille tammikuun aikana Ruch Chorzowista.
Vaikka Grabara on nuori, hän on jo nyt arvostettu torjuja kotimaassaan. Häntä on muun muassa hehkutettu uudeksi Jerzy Dudekiksi, eli maalivahdiksi, joka edusti pitkään Puolan maajoukkuetta ja Liverpoolia.
Grabaran uskotaan liittyvän pian Liverpoolin akatemiajoukkueeseen, josta tie saattaa jatkua kohti edustusjoukkuetta. Soccerlensin mukaan Grabara saapuu Liverpoolin lääkärintarkastukseen tällä viikolla.
Siirtosummasta ei ole tarkkaa tietoa, mutta Grabaran siirron uskotaan olevan Ruch Chorzowin historian rahakkain. Myös Manchesterin suuseurat City ja United olivat huhujen mukaan lahjakkuuden perässä, mutta jäivät tällä kertaa ulos sopimusneuvotteluista.
Liverpool etsii useiden brittimedioiden mukaan uutta maalivahtia edustusjoukkueeseen. Saksalaisluotsi Jürgen Klopp haluaa kunnon kilpailijan ykkösmolarilleen Simon Mignoletille, sillä kakkosvahti Adam Bogdanista ole vielä riittävän suurta vastusta belgialaiselle.
Edit 5.1. klo 11:51: Mignoletin kansallisuus korjattu. Hän on belgialainen, ei hollantilainen, kuten jutussa alun perin väitettiin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Antonio Conte vihjailee – paluu Italian päävalmentajaksi?
- Tässä on Chelsean uusi manageri – Lukas Hradeckyn ex-valmentaja puikkoihin
- Nyt puhuu Saksan valmentaja – kieltäytyi kommentoimasta Manuel Neuerin tilannetta
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Pokaalipeikko kasvaa Cristiano Ronaldolla – taas kävi kylmät finaalissa
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- FIFA poistui Kiinasta tappio niskassaan
- Pornotähdeltä härski lupaus PSG-vahdille – totuus tuli vaimon suusta
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Elävän legendan taru jatkuu