Arsenal-pelurille uusi loukkaantuminen kauden ensimmäisillä pelatuilla minuuteilla – koko ura vaarassa!
Arsenalin Tomas Rosickyn loukkaantumisputki jatkuu, kun keskikenttäpelaaja sai reisivamman tultuaan vaihdosta kentälle lauantain FA-cup-ottelussa Burnleytä vastaan.
Polvivamma piti Rosickyn sivussa koko alkukauden, ja tsekkipelaajan kauden ensimmäiset minuutit viikonloppuna olivat katastrofaaliset.
– Katsoin hänen peliään, ja ajattelin mielessäni: Tomas, juoksemisesi ei näytä hyvältä, kertoi tykkimiesten valmentaja Arsene Wenger mietteistään ESPN:n mukaan.
– Lisäksi hän menetti helppoja palloja, jollaisissa hänen tekniikallaan ei tavallisesti mokailla, Wenger jatkoi.
– Pelin jälkeen hän kertoi loukkaantuneensa oltuaan kentällä vain kolme minuuttia.
Alkukauden polvivamman lisäksi Rosicky on aiemminkin viettänyt pitkiä aikoja pelaamatta. Keskikenttäpelaaja oli poissa koko kauden 2008–2009 ja puolet kaudesta 2008–2009.
Sopimuksensa viimeistä kautta Arsenalissa pelaavan Rosickyn tulevaisuus näyttää uuden loukkaantumisen myötä epävarmalta. Jos uusi vamma pitää miehen pitkään poissa kentiltä, voi syksyllä jo 36 vuotta täyttävän Rosickyn ura Arsenalissa olla ohi.
Lontoolaisten luotsi Arsene Wenger kertoi odottavansa yhä kuitenkin hyviä uutisia, kun Rosickyn reisivammaa tutkitaan tarkemmin alkuviikon kuluessa.
Jos kuntoutuminen reisivammasta kuitenkin pitkittyy, se uhkaa myös tsekin asemaa maajoukkueensa kapteenina vuoden 2016 EM-kisoissa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 3-0! Espanja teki selvää jälkeä Itävallasta MM-pudotuspeleissä
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Santi Cazorlan upea ura on tullut päätökseen
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Virallista: Gnistanin keskikenttäpelaaja siirtyy SJK:hon
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin