Valioliiga-tulokasta verrataan jo suureen mestariin: ”Kuin Patrick Vieira”
Stoken Xherdan Shaqiri on verrannut seuraan tammikuun siirtoikkunassa tullutta Giannelli Imbulaa pelaajauransa jo päättäneeseen maanmieheen Patrick Vieiraan.
Vieira kipparoi Arsenalin huippujoukkuetta 2000-luvun vaihteessa ja voitti myöhemmin urallaan Italiassa pokaaleja. Ranskan maajoukkueen kanssa mies juhli EM- ja MM-kultaa.
23-vuotias Imbula oli Valioliigan kallein ostos tammikuussa, kun mies hankittiin FC Portosta 19 miljoonalla punnalla. Imbula iski Stoken avausmaalin viikonloppuna Bournemouth-voitossa hienolla volleylaukauksellaan. Ottelu oli miehelle vasta toinen Stoken paidassa.
– Hän on kuin Patrick Vieira, pois lukien vasenjalkaisuutensa. Giennelli on harjoituksissakin hiljainen kaveri, mutta pystyy jakelemaan varmoja syöttöjä koko ottelun ajan, mikä on olennaista keskikenttämiehelle. Hänen tekninen tasonsa on uskomaton ja avainsyötöt napsuvat nätisti linjojen väliin, minkä näimme tässäkin ottelussa, Shaqiri kommentoi The Telegraphille.
Ottelu päätti Stoken kolmen ottelun tappioputken Valioliigassa, minkä lisäksi putken aikana joukkueen pelit päättyivät niin Liigacupissa kuin Englannin cupissakin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Expressen: HJK:sta tuttu maalivahti herättää kiinnostusta Allsvenskanissa
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”