Englantilainen futislegenda puolustelee potkut saanutta Mixu Paatelaista: ”Heidän olisi pitänyt kuunnella häntä”
Kuva: Getty Images
Dundee United tiedotti tänään verkkosivuillaan antaneensa potkut seuraa viime syksystä saakka käskyttäneelle Mixu Paatelaiselle.
Skottiseuran putoaminen toiselle sarjatasolle varmistui joukkueen hävittyä maanantaina paikalliskamppailun Dundeeta vastaan maalein 1-2.
Itsekin Skotlannissa useassa seurassa managerina toiminut Englannin maajoukkueen entinen kapteeni Terry Butcher on asettunut The Scotsmanin haastattelussa puolustamaan kollegaansa.
– Minulle tulee hieman deja vu, kun näen mitä Mixulle tapahtuu Unitedissa. Vaikka hän aloitti vasta lokakuussa, hän tietää paremmin kuin kukaan muu mitä kesällä tarvittaisiin, vertaa Butcher Paatelaisen tilannetta kokemaansa Hibernianissa kaksi vuotta sitten.
Butcherin mielestä seurajohdolta olisi vaadittu enemmän rohkeutta.
– Ymmärrän kyllä, että johtokunnassa ajatellaan: ”Mitä voimme tehdä? Jonkun on lähdettävä ja jonkun on kannettava vastuu.” Kaikkia pelaajia ei voi erottaa. Vaatii suurta rohkeutta johtokunnalta pitää manageri, jonka kanssa joukkue on pudonnut.
– Hän (Mixu) sanoi maanantaina putoamisen varmistuttua, että hänellä on suunnitelma ja hän tietää mitä haluaa tehdä. Olisin toivonut, että johtokunta olisi kuunnellut mitä hänellä on sanottavanaan ja antanut hänelle näin mahdollisuuden esittää suunnitelmansa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Cristiano Ronaldo vihjailee: uran viimeinen vuosi alkamassa ja edessä lajinvaihto
- Virallista: PSG sai haluamansa jättisiirron
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- The Athletic: MM-kisamaalle uusi päävalmentaja
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Virallista: PSG sai haluamansa jättisiirron
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus