SJK nousemassa salakavalasti mestaruustaisteluun: ”Pystymme jatkamaan voittamista”
Kuva: Juha Tamminen
SJK:n alkukausi oli kaamea. Voittoja ei tahtonut irrota millään ja viime kauden mestari oli jo jämähtämässä alempaan keskikastiin. Seitsemästä ensimmäisestä pelistään SJK voitti ainoastaan yhden.
Loppukesästä homma alkoi kuitenkin toimia. Seitsemästä viime pelistä on tullut viisi voittoa ja SJK läähättää jo mukana mitalitaistelussa. Hyökkääjä Billy Ions siirtyi elokuussa SJK:n riveihin PS Kemistä. Britti kertoo sopeutuneensa mainiosti joukkueeseen. Hän on tehnyt jo kolme maaliakin seinäjokisille.
– Kaikki on mennyt todella hienosti tähän asti. Joukkuekaverit ovat loistavia ja jalkapallo, mitä pelaamme, on mielestäni fantastista. Toivon, että pystymme pitämään tasomme ja pystyisin itsekin pelaamaan samalla tavalla kuin tähänkin asti, Ions sanoo seuran nettisivuilla.
SJK on noussut sarjassa jo neljänneksi. Jos se voittaa tänään rästiottelussa kotonaan KuPS:in, joukkue nousee jo pisteen päähän kolmantena olevasta Ilveksestä ja ero kärjessä porskuttavaan HJK:honkin olisi vain neljä pistettä.
– Uskoisin kyllä, että joukkueena me pystymme jatkamaan voittamista, ja mikä vain on vielä mahdollista, kommentoi Ions.
– Kotiottelu on taas edessä ja se on erittäin tärkeä sellainen. Voitto on ainoa asia, mitä meiltä siitä odotetaan ja me kaikki tiedämme sen. Oikeastaan siinä on kaikki, mitä tulevasta pelistä voi sanoa, sanoo Ions.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen