Uutuuskirjan kova väite: Vladimir Putinilla oli sormensa pelissä Arsenalin taannoisessa pelaajasiirrossa
Kuva: Getty Images
Jalkapalloagentti Jon Smithin uutuuskirja The Deal käy läpi miehen tekemiä pelaajakauppoja vuosien varrelta. Arsenalin ja Pietarin Zenitin välinen kauppa Andrei Arshavinista on herättänyt kirjan julkaisun jälkeen eniten huomiota, koska kirjan mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin oli vaikuttamassa pelaajan korkeaan hintaan.
Arshavin siirtyi Arsenaliin vuoden 2009 tammikuussa, siirtoikkuna viimeisenä päivänä. Neuvotteluja venäläishyökkääjästä käytiin pitkään, joiden päätteeksi Arshavinin hinnaksi muodostui 17 miljoonaa euroa.
Putinin nuoruusvuosien jalkapalloseura on valtiollisen öljyjätti Gazpromin omistuksessa ja sitä hallinnoi Gazpromin toimitusjohtaja. Tämä taas vastaa suoraan presidentille.
Smithin kirjan mukaan Putin käskytti Zenitiä olemaan myymättä tähtihyökkääjää liian halvalla.
Sopimukseen päästiin lopulta vain Arsenalin uzbekistanilaisen osakkeenomistajan Alisher Usmanovin yhteyksien kautta, kirja kertoo. Silloinkin kauppa tehtiin vasta siirtoikkunan 24 tunnin lisäajalla, joka säädettiin tammikuun viimeisenä päivänä olleen valtavan lumimyrkyn vuoksi.
Arshavin pelasi lopulta Arsenalissa kolme vuotta ennen palaamistaan takaisin Pietain Zenitiin. Hän pelasi Arsenalille 97 ottelua, joissa hän osui 31 kertaa.
Lähde: The Independent
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista